Ulkomaat |

Obama ehti jo luulla terveydenhuoltouudistuksen kaatuneen

Uutiskanavat CNN ja Fox News kertoivat torstaina aluksi virheellisesti, että oikeus oli kaatanut uudistusesityksen tärkeimmiltä kohdiltaan.

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obama ehti torstaina hetken verran jo uskoa, että korkein oikeus oli tyrmännyt hänen ajamansa terveydenhuoltouudistuksen.

Uutiskanavat CNN ja Fox News kertoivat nimittäin aluksi virheellisesti, että oikeus oli kaatanut uudistusesityksen tärkeimmiltä kohdiltaan.

Presidentti sai kuitenkin pian selkoa asian oikeasta laidasta, kun hänen lainopillinen neuvonantajansa tuli kertomaan oikeuden hyväksyvästä päätöksestä.

Korkein oikeus otti kantaa yli 20 osavaltion tekemiin kanteluihin, joiden mukaan kongressi ylitti valtuutensa hyväksyessään terveydenhuoltoa uudistavan lain.

Lain mukaan suurimmalla osalla Yhdysvaltain kansalaisista tulee olla sairausvakuutus vuoteen 2014 mennessä rangaistusmaksun uhalla. Tavoitteena on tuoda vakuutusturva yli 30 miljoonalle sitä ilman olevalle yhdysvaltalaiselle.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä