Obaman ja Putinin määrä keskustella Syyriasta ensi viikolla
Yhdysvallat toivoo osapuolten lähentyvän keskustelujen myötä.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin on määrä keskustella Syyrian tilanteesta Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kanssa ensi viikon G20-ryhmän huippukokouksen yhteydessä.
Yhdysvallat toivoo osapuolten lähentyvän keskustelujen myötä.
Ulkoministeri Sergei Lavrov on kuitenkin korostanut, että Venäjä ei keskustele länsivaltojen kanssa Syyrian presidentin Bashar al-Assadin lähdöstä. Lavrov on kuitenkin uutistoimisto AFP:n mukaan sanonut Huffington Post -lehdessä Venäjän kehottaneen lähes päivittäin Syyrian hallintoa noudattamaan Kofi Annanin suunnitelmaa väkivaltaisuuksien lopettamiseksi.
Venäjän asevientiyhtiön päällikkö on sanonut sanomalehti New York Timesille, että Venäjä on vienyt Syyriaan puolustustarvikkeita, joilla voi ampua alas lentokoneita tai upottaa laivoja, mikäli Yhdysvallat tai muut valtiot yrittävät puuttua Syyrian väkivaltaisuuksiin.
Yhteenotot jatkuneet
Yhteenotot ovat jatkuneet yön aikana eri puolilla Syyriaa. Syrian Observatory for Human Rights -ihmisoikeusjärjestön mukaan niissä on kuollut ainakin 18 ihmistä. Järjestön mukaan ainakin seitsemän ihmistä kuoli, kun hallinnon joukot pommittivat kapinallisten tukikohtaa Damaskoksessa.
