Etelä-Savo |

Ohikulkutieltä katuverkkoon vasta ensi vuonna

Savonlinnan uusi ohikulkutie vie nimensä mukaisesti vain keskustan ohi ensi talvena. Liittymät kaupungin katuverkkoon rakennetaan vasta ensi vuonna. Aluksi väylälle pääse vain sen päistä, Ruislahden ja Laitaatsalmen kiertoliittymistä.

Ohikulkutien kiertoliittymien työmaat jonouttavat liikennettä Savonlinnassa.
Ohikulkutien kiertoliittymien työmaat jonouttavat liikennettä Savonlinnassa. Kuva: Paavo Koponen / Yle

Edelleen on kuitenkin todennäköistä, että autoliikenne pääse ohikulkutielle myöhään syksyllä. Uusi Brahenkatu entisen ratapihan paikalle ja vanhaan ratakuiluun tuleva katu valmsituvat ensi kesäksi.  Nyt valtatien työt etenevät muuten suunnitelmien mukaisesti, mutta sateista on haittaa siltojen eristystöille.

Kiertoliittymien rakentaminen aiheuttaa Ruislahdessa ja Laitaatsillassa vaihtelevia liikennejärjestelyjä. Laitaatsillassa liikenne siirtyy elokuussa nykyiseltä kiertotieltä kulkemaan uutta kiertoliittymää pitkin.

Ruislahdessa on käytössä vain kaksi kaistaa, mikä aiheuttaa lähes jatkuvasti pitkiä jonoja Olavinkadulle ja Kyrönsalmen sillalle. Elokuussa ajoreitti myös Ruislahdessa muuttuu.

Myös ohikulkutietä myötäilevä kevyen liikenteen väylä valmistuu vasta ensi kesäksi.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä