yle.fi


Olet tässä

Puolueiden nuorisojärjestöt yhdistävät voimansa nuorisotupon aikaansaamiseksi

julkaistu 2.2.2010 klo 10:26, päivitetty 2.2.2010 klo 12:57

Kuva: YLE

Eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt vaativat tiukkoja toimia nuorten työttömyyden hillitsemiseksi. Uusimpien lukujen mukaan alle 25-vuotiaista on työttömänä jo yli 33 000. Keskustanuoret on kutsunut kaikkien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt hätäistuntoon tänään.

Vaatimuksena on, että hallitus käynnistää työmarkkina- ja nuorisojärjestöjen edustajien kanssa neuvottelut nuorisotuposta. Tilaisuuden on tarkoitus toimia lähtölaukauksena nuorisotupon aikaansaamiselle. Keskustanuorten mukaan nuorisotupon tulee sisältää kokonaisratkaisu nuorten koulutus- ja harjoittelupaikkoihin sekä palkkaukseen ja työttömyysturvaan.

- Taantuma on runnonut nuoria niin, että on uhkana, että merkittävä määrä nuoria syrjäytyy työmarkkinoilta ja yhteiskunnan rattaista pysyvästi. Kun nousukausi alkaa, meillä ei välttämättä ole työelämässä pärjääviä nuoria enää tarpeeksi, sanoo Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Valtiovallan pitäisi keskustanuorten mielestä nyt kutsua koolle omat edustajansa sekä ay-liikkeen ja nuorisojärjestöjen edustajat. Vielä ei esimerkiksi hallituksesta, Elinkeinoelämän keskusliitosta eikä SAK:sta ole kutsuun vastattu, mutta poliittiset nuorisojärjestöt ovat ottaneet haasteen hyvin vastaan.

- Nuorisotyöttömyys on niin vakava asia ja se on ollut meidän agendallamme ykkösenä jo pitkään, siksi menemme mukaan kokoukseen. Tilanne ollut tiedossa jo viime keväästä asti, olemme ehkä hieman myöhässä, mutta jos nyt löydetään yhteisiä vaatimuksia, sillä voi olla merkitystä, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki.

- Ongelma on iso ja vakava. Nuorisotupo on ehkä raflaava termi, mutta nyt tarvitaan toimenpiteitä, hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä ja heidän joustavuuttaan tässä asiassa, arvioi Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman.

Työministeri Anni Sinnemäki on luvannut lisäbudjetissa rahaa nuorisotyöttömyyden hoitamiseen. Puolueiden nuorisojärjestöillä on monia ideoita, miten rahat tulisi käyttää.

- Olen peräänkuuluttanut sitä, että opiskelijoille pitäisi saada enemmän harjoittelupaikkoja valtiolle ja kunnille. Yksi hyvä keino olisi alentaa nuorten työnantajamaksuja, jotta työnantajille tulisi enemmän kannustimia palkata nuoria työnantajia. Peräänkuulutan työnantajien ja ay-liikkeen vastuuta, Kurvinen painottaa.

- Nuorten harjoittelupaikat on yksi asia, koska ongelmana on se, että vastavalmistuneet eivät pääse työllistymään. Se mitä lisäbudjetilla voidaan tehdä on haavojen paikkailua, koska vienti ei vedä ja työpaikat vähenevät. Nyt pitäisi valmistautua laman jälkeiseen aikaan, mikä vaatii isoja rakenteellisia muutoksia. Perinteinen sopimusjärjestelmä on kankea, pitäisi mennä nykyistä enemmän paikalliseen sopimiseen ja joustoon, sanoo Kokoomusnuorten Rydman.

- Oppivelvollisuusikä voitaisiin nostaa 18:aan, koska yksi suuri ongelma on se, että moni nuori jää peruskoun jälkeen tyhjän päälle, tällä pystyttäisiin takaamaan se, että jokainen löytäisi opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikan. Lisäksi nuorten yhteiskuntatakuun ikä voitaisiin nostaa 20:sta 30:een ja aika , jonka sisällä luvataan toimenpiteitä, lyhennettäisiin nykyisestä kolmesta kuukaudesta kuukauteen, koska tutkimusten mukaan muutamankin kuukauden työttömyys passivoi aikalailla, ehdottaa Demarinuorten Välimäki.

Tämänpäiväisen kokoontumisen koolle kutsuneet keskustanuoret edellyttävät, että hallitus ottaa nuorisotyöttömyyden nujertamisen ykkösasiakseen.

- Keskenään kilpailevien nuorisojärjestöjen on nyt haudattava sotakirveensä ja yhdistettävä voimansa, jotta saamme hallituksen ja työmarkkinajärjestöt ymmärtämään nuorten todellisen ahdingon, vannottaa Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.

YLE Uutiset