yle.fi


Olet tässä

Pilapiirroksen ja karikatyyrin ero on veteen piirretty viiva

julkaistu 2.3.2010 klo 10:54, päivitetty 2.3.2010 klo 10:57
Karikatyristi Teuvo Salmisen piirtämä karikatyyri Aamu-tv:n toimittaja Annika Damströmistä.

Kuva: YLE

Helsingissä on avattu Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien killan ensimmäinen yhteisnäyttely. Haastattelussa olivat Kerberoksena tunnettu pilapiirtäjä Kalevi Laalo ja yksi Suomen parhaista karikatyristeistä, Teuvo Salminen.

Ihmiset seloittavat helposti keskenään pilapiirrokset ja karikatyyrit. Ero näiden kahden tyylilajin välillä onkin veteen piirretty viiva. Karikatyyri on lähinnä henkilökuva eli potretti ja pilakuva puolestaan pureutuu ajankohtaiseen asiaan ja ottaa kantaa. Pilakuvat vaativat katsojilta myös huumorintajua.

Pilapiirtäjillä on myös mielipidevaikuttajan rooli. Pilapiirtäjät laittavat itsensä likoon tuotannossaan koko ajan. Hyvä pilapiirros on kuin piikki päättäjän lihassa. Tämän päivän yhteiskunta ja politiikka suorastaan kaatavat aiheita pilapiirtäjien syliin.

Karikatyristi ei ota töissään kantaa. Karikatyyreissä ilmeet, eleet ja henkilölle piirretty luonne tekevät hauskan vaikutelman. Karikatyyritkin saattavat loukata joitakin ihmisiä. Esimerkiksi joku ulkonäköön liittyvä seikka voi olla ihmiselle kovin arka paikka ja sen korostaminen voi satuttaa.

YLE Uutiset