Ohjelmistokehittäjä ulkoisti työnsä Kiinaan - kulutti työpäivänsä netissä
Ohjelmistokehittäjä maksoi viidenneksen palkastaan kiinalaisyritykselle, joka teki hänen työnsä. Mies kuului yrityksen parhaimpiin ohjelmoitsijoihin.
Infrastruktuurin parissa toimivassa yrityksessä on paljastunut erikoinen ulkoistamistapaus Yhdysvalloissa. Yrityksen parhaimpiin ohjelmistokehittäjiin kuulunut mies oli onnistunut ulkoistamaan työnsä kiinalaiselle aliurakoitsijalle, kertoo The Register -verkkojulkaisu. Työaikansa mies kulutti surffaamalla internetissä.
Tapaus paljastui, kun verkkoyhtiö Verizon loi yritykselle virtuaalisen erillisverkon etätyöskentelyä varten. Verkkotöiden jälkeen tietoliikennelokit osoittivat, että yrityksen pääpalvelimelle kirjauduttiin säännöllisesti Kiinasta. Kirjautumiset tapahtuivat yrityksen huippukehittäjän tunnuksilla.
Ensin kyseessä epäiltiin olevan haittaohjelma. Ongelmaa tutkittaessa kuitenkin selvisi, että ohjelmistokehittäjä "Bob" oli hankkinut kiinalaisen aliurakoitsijan tekemään työnsä. Mies maksoi kiinalaisyritykselle viidenneksen omasta palkastaan, joka oli kuusinumeroinen summa.
Bobin tietokonetta tutkittaessa selvisi, että hän vietti työpäivänsä internetissä. Hänen tyypillinen työpäivänsä alkoi kello 9, jolloin hän meni reddit.com-sivustolle ja katseli kissavideoita. Puolen päivän maissa Bob piti lounastauon, jonka jälkeen hän vietti tunnin internet-huutokauppa eBayssa. Kahdelta oli aika päivittää Facebook- ja LinkedIn-profiilit. Puoli viideltä pitikin jo lopetella ja lähettää tärkeimmät työsähköpostit ennen kotiin lähtemistä.
Bobin suunnitelma toimi hyvin. Yrityksen HR-osaston tekemien työn tehokkuuden arviointien perusteella Bob oli yrityksen paras ohjelmoitsija useina kuukausina.
Jatkotutkimuksissa selvisi, että Bob oli usean muun yrityksen palkkalistoilla. Myös nämä työt hän oli ulkoistanut Kiinaan. Bobin arvellaan tienanneen satoja tuhansia dollareita ulkoistuksilla. Bob ei enää ole yritysten palveluksessa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kiinalaispoliitikko antaa ohjeita ulkomailla matkaaville kansalaisille: Älä syljeskele
Kiinalaispoliitikon mukaan huonosti käyttäytyvät kiinalaiset turistit aiheuttavat harmia maan maineelle. Hänen mukaansa kiinalaisten on käyttäydyttävä ulkomailla paremmin. Yhtenä ongelmana hän nimeää liian kovaan ääneen puhumisen julkisilla paikoilla ja syljeskelyn, kirjoittaa BBC.
Kaksi FBI-agenttia kuoli harjoituksessa
Onnettomuuden syistä ei ole annettu vielä tarkempia tietoja. Turma sattui Virginian osavaltiossa.
Poliisiasemalle iskettiin Irakissa
Paikallisten viranomaisten mukaan kymmenen poliisia kuoli sunnuntaina tehdyissä iskuissa. Tekijöistä ei ole tietoa.
Nigeria tarjoaa armahdusta antautuville islamisteille
Armeija on iskenyt viime päivinä islamistiryhmä Boko Haramia vastaan Nigerian koillisosassa. Maan presidentti on tarjonnut islamisteille armahdusta, jos he antautuvat viranomaisille.
Merihätään joutuneet suomalaiset pääsivät jatkamaan matkaansa
Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, että avustava alus luovutti purjeveneeseen polttoainetta ja vettä puolilta öin Suomen aikaa. Purjeveneen päällikön mukaan alus jatkaa matkaansa kohti Bermudaa.
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.
