Oikeus- ja sisäministereille osoitettu kirje
Tiedoksi eduskuntaryhmille ja tiedotusvälineille
Onko Suomi länsimainen oikeusvaltio?
Eurajoella, Olkiluotoon menevällä tiellä, järjestettiin Olkiluoto Blockade mielenosoitus elokuun 20. päivänä. Mielenosoitus oli täysin rauhanomainen. Se oli useimmille osallistujille protesti sille, että Fukushiman atomivoimalakatastrofista huolimatta Suomessa jatketaan teknisten ja taloudellisten ongelmien rasittaman OL 3:n rakentamista. Tämän lisäksi kahdelle uudelle atomivoimalalle on olemassa eduskunnan tekemä periaatepäätös. Näin siitä huolimatta että monet mielipidemittaukset ovat osoittaneet suomalaisten suhtautuvan kielteisesti uusien reaktoreiden rakentamiseen. Maaliskuussa heti Fukushiman onnettomuuden jälkeen MTV3:n vaalikoneisto osoitti, että 59 % suomalaisista katsoo, ettei ydinvoimaa tarvitse rakentaa lisää. Kesäkuussa Ipsos MORI:n tekemä, 24 maata käsittävä mielipidemittaus osoitti, että 62 % ihmisistä ympäri maailmaa vastustaa atomivoimaa. Monessa länsimaisessa demokratiassa, kuten Saksassa, Sveitsissä ja Italiassa, hallitukset ovat Fukushiman jälkeen taipuneet kansan tahtoon ja päättäneet olla rakentamatta uusia reaktoreita. Toukokuussa 10 EU-maata, joilla ei ole atomivoimaa perustivat Itävallan ympäristöministerin aloitteesta, allianssin atomivoimaa vastaan. Päämääränä on saada aikaiseksi reaktoreiden stressitestejä atomivoimamaissa sekä toimia atomivoiman nopean luopumisen puolesta Euroopassa. Moni Olkiluoto Blockade:n osallistuja koki, että yhteiskunnallinen moraalinen ja eettinen vastuu vaati ryhtymistä kansalaistottelemattomuuteen koska Suomessa poliitikot ja media vaikenevat atomivoiman tuhovoimasta eivätkä toimi kansan tahdon mukaisesti.
Tähän rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen vastattiin kovin elein. Aamulla klo 06.45 pidätettiin ensimmäiset neljä henkilöä kun mielenosoittajat jättivät heille osoitetun paikan penkereella ja menivät Olkiluotoon menevälle tielle blokkaamaan liikennettä. Kukaan näistä neljästä ei ollut saanut lain vaatimaa kolmea varoitusta ja käskyä poistua paikalta muodostettuaan ketjun tiellä. Pari tuntia myöhemmin pidätettiin yli 30 henkilöä, josta osa oli kuullut kolme varoitusta, mutta olivat valmiit asian yhteiskunnallisen tärkeyden takia joutua syytetyksi niskoittelusta, josta on maksettava sakot. Osa pidätetyistä oli ulkomaalaisia eikä poliisi ilmaissut varoituksia muulla kuin suomen kielellä. Aamulla varhain oli myös pidätetty noin 10 nuorta, jotka kuuluivat eri pienryhmiin. Myöhään iltapäivällä pidätettiin vielä 8 ruotsalaista nuorta.
Putkassa olo oli varsinkin nuorille ensi kertaa kansalaistoimintaa harjoittaneille todella nöyryyttävää. Poliisin päämääränä oli ilmiselvästi, samankaltaisia tilanteita muualla Euroopassa kokeneelle, kurittaa ja nujertaa nuoria, jotta he eivät uskaltaisi toista kertaa harjoittaa kansalaistottelemattomuutta. Naisten putka oli noin 12 neliön mittainen. Tähän ikkunattomaan tilaan, jonka nurkassa oli WC-allas, jota valvottiin kameralla ja joka huuhdeltiin satunnaisesti jonkun toimesta ulkoapäin, ahdettiin 17 nuorta naista ja allekirjoittanut 62-vuotias. Tilassa oli todella kylmä sementtilattia ja yksi ainoa patja, johon mahtui istumaan 6 henkeä kerralla. Vessapaperia ei ollut. Sen saamiseksi jouduttiin taistelemaan pari tuntia. Patjoja ei saatu lisää ollenkaan vaikka toistuvasti pyydettiin. Näistä vaatimuksista meitä rangaistiin sammuttamalla valot vähäksi aikaa. Myöhemmin näimme, että patjoja olisi löytynyt muista tyhjinä olleista selleistä. Tällaisissa oloissa vietimme 4 - 7 tuntia. Ensimmäisten pidätysaika venyi bussissa vietetty odotusaika mukaan lukien noin 10-tuntiseksi. Omaa ruokaa emme saaneet ottaa pidätysbussiin tai putkaan mukaan. Lopuksi kaikista otettiin 3 valokuvaa, jokaisen sormen ja koko käden jäljet, mitattiin kehon ja jalan pituus ja punnittiin; siis sama menettely kuin vakavia rikoksia tehneiden kohdalla. Poliisin hidas toiminta kaikkine toimenpiteineen vaikutti tahalliselta.
Pyydän vastausta oikeus- ja sisäasiainministereiltä seuraaviin kysymyksiin:
- Katsotteko tällaisen käsittelyn olevan oikeutettua tilanteessa jolloin monen, erityisesti nuoren ihmisen huoli atomivoiman vaaroista on todella suuri?
- Onko tällainen nuorten ihmisten kohtelu demokraattisen länsimaisen oikeusvaltion mukaista?
- Kuka antoi käskyt poliisivoimille toimia tällä tavalla?
Helsingissä 23.8.2011
Ulla Klötzer
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.