Oikeus tuomitsi Lokapoikien johtajat vankilaan
Vantaan käräjäoikeus tuomitsi kaksi Lokapoikien johtajaa neljän vuoden vankeuteen.
Vantaan käräjäoikeus on tuominnut Lokapojat Oy:n johtoon kuuluvat Tarmo Kunnasrannan ja Pentti Tiikkajan neljän vuoden vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä petoksesta ja törkeästä ympäristön turmelemisesta. Tuomitut ovat Lokapoikien johtajia.
Heitä ei ole määrätty vangittavaksi välittömästi.
Vankeusrangaistusten lisäksi kaksi joutuu maksamaan vahingonkorvauksia Helsingille ja Vantaalle yhteensä lähes 280 000 euroa. Rikoksella saatua taloudellista hyötyä pitää korvata 920 000 euroa.
Kunnasrannan asianajaja Matti Penttinen kertoo Yle Uutisille pitävänsä todennäköisenä, että Kunnasranta valittaa tuomiosta.
- Olisin hämmentynyt, jos päämieheni tyytyisi ratkaisuun tällaisenaan, Penttinen toteaa.
Oikeus tuomitsi myös yhden naisen vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen avunannosta törkeisiin petoksiin ja törkeään ympäristön turmelemiseen.
Yhtiön ajojärjestelyistä vastannut työntekijä sai yhdeksän kuukauden ehdollisen tuomion ja yhtiölle kuljetuksia hoitanut yrittäjä sai kuuden kuukauden ehdollisen vankeustuomion.
Lisäksi 13 työntekijää on tuomittu kukin 80 päiväsakon rangaistukseen.
Kahden työntekijäasemassa olleen syytteet hylättiin.
Yle Uutiset kertoi Lokapoikiin kohdistuneesta laajasta rikostutkinnasta jo marraskuussa 2008.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Kalastusreissun surullinen loppu - poika hukkui, isä kateissa
Ylöjärveläiset isä ja poika olivat lähteneet kalastamaan Näsijärvelle perjantaina. Poika löydettiin hukkuneena, isää etsitään yhä.
Lämpötila voi kohota jopa hellelukemiin tänään
Sää on epävakaista maan etelä-ja keskiosissa, jonne on sunnuntaina luvassa lämmön lisäksi sade-ja ukkoskuuroja. Aurinko pilkahtaa myös välillä pilvien lomasta.
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Mopoauto on autoilijalle outo kokemus
Mopoauto, eli virallisemmin kevyt nelipyörä, on yhä yleisempi näky Suomen taajamissa ja teillä. Mopoauto on varsinkin nuorison suosiossa, mutta kokeneelle autoilijalle se voi olla outo ja meluisa ajettava.
Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan sodassa ja taisteluissa kuolleita
42 suomalaista sankarivainajaa haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Sankarihautajaisia järjestetään myös muualla Suomessa.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
HS: Valtionjohto on lentänyt veroparatiiseista vuokratuilla koneilla
Lehden mukaan veroparatiisikoneilla on lennetty ainakin yhdeksän kertaa.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
