Kotimaa |

Oikeusasiamies raivasi tutkijoille sananvapautta

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkijat saavat jatkossa esittää näkemyksiään entistä vapaammin. VTT on alkanut uusia lausunnonanto-ohjeitaan sen jälkeen, kun eduskunnan oikeusasiamies antoi VTT:lle huomautuksen sananvapauden rajoittamisesta.

Uusia ohjeita laativassa työryhmässä on myös henkilöstön edustus. Päivitetyt ohjeet on tarkoitus saada käyttöön kevään aikana. Ohjeistuksessa on tarkoitus painottaa sananvapautta perusoikeutena ja ottaa muutenkin huomioon oikeusasiamiehen linjaukset.

Eduskunnan oikeusasiamies antoi joulukuussa päätöksen, jonka mukaan VTT oli loukannut kahden tutkijansa sananvapautta puuttuessaan näiden julkisiin esiintymisiin.

VTT oli kieltänyt toista tutkijaa julkaisemasta mielipidekirjoitusta turpeen energiakäytöstä ja antoi toiselle kirjallisen varoituksen esiintymisestä asiantuntijana eduskunnan talousvaliokunnan ydinvoimarakentamista käsitelleessä kokouksessa.

Oikeusasiamies antoi VTT:lle huomautuksen tutkijoiden sananvapauteen puuttumisesta ja edellytti selvitystä siitä, miten sananvapauden loukkaus on korjattavissa ja hyvitettävissä varoituksen saaneelle tutkijalle.

VTT ilmoittaa, että tutkijan kirjallinen varoitus on mitätöity ja asia on sovittu tutkijan kanssa. Lisäksi VTT pahoittelee tutkijoidensa sananvapauteen puuttumista.

"Hyvitystä ei ole tulossa"

Tutkija Jari Ihosen mukaan mitään keskusteluja työnantajan kanssa ei ole käyty eikä hyvitystä ole luvassa. Ihonen kertoo, että tutkimuskeskuksen johto oli yhteydessä häneen pari tuntia ennen oikeusasiamiehelle tehdyn selvityksen lähettämistä, mutta mistään yhteisestä sopimisesta ei ollut kyse.

- Tässä on ollut hiljaiseloa viimeisen kuuden viikon ajan. Lähimmät esimiehet pahoittelivat heti oikeusasiamiehen päätöksen jälkeen mutta johto vasta kaksi tuntia ennen selvityksen lähettämistä. He eivät ottaneet selvää, mitä tapaus on aiheuttanut, eivätkä hyvitä asiaa mitenkään, Ihonen sanoo.

VTT:n pääluottamusmies Anu Vaari on Ihosen kanssa samoilla linjoilla. Vaarin mukaan VTT:n johto ei ole missään vaiheessa istunut kaltoin kohdeltujen tutkijoiden kanssa saman pöydän ääreen keskustelemaan asiasta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä