Oikeuskansleri selvittää ydinvoimapelin jääviysväitteet
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka selvittää epäilykset työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajan Taisto Turusen jääviydestä ydinenergiapäätöksissä. Tutkinnan taustalla on tiistain YLEn Ajankohtainen kakkonen.
Oikeuskansleri lähti liikkeelle ripeästi aamulla, koska valtioneuvoston yleisistunnon on määrä ottaa uusiin ydinvoimaloihin periaatekanta jo huomenna. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) antoi selvityspyyntöön salamavastauksen saman tien, muutamassa tunnissa.
Oikeuskansleri: ilmassa vakavia epäilyjä
YLEn Ajankohtainen Kakkonen herätti eilen kysymyksen TEMin energiaosaston ylijohtajan Taisto Turusen jääviydestä. Turunen oli teräsyhtiö Outokummun hallituksessa perustamassa Fennovoimaa, samaan aikaan kun hän johti valtion energiapolitiikkaa.
- Ilmassa on nyt sellaista epäilyjä, että Turunen olisi esteellisenä osallistunut ydinvoimahakemusten käsittelyyn. Asia on sen luontoinen, että mielestäni se on selvitettävä perusteellisesti, oikeuskansleri Jonkka kertoo YLE Uutisille.
Ministeriö: jääviysväitteet ulkoavaruudesta
Työ- ja elinkeinoministeriö tyrmää epäilykset ylimmän energiavirkamiehensä esteellisyydestä ydinvoimapäätöksissä.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkalle toimittamassaan pikaselvityksessä ministeriö katsoo, että huomiseksi kaavailluille valtioneuvoston ydinvoimaratkaisuille ei ole laillista estettä.
- Tiedossamme ei ole oikeudellisia näkökohtia, jotka vaikuttaisivat Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakentamista koskevan periaatepäätöksen käsittelyn etenemiseen valtioneuvostossa, sanoo kansliapäällikkö Erkki Virtanen.
- En pysty käsittämään jääviysväitteitä. Ne tulivat - niin sanoakseni - ulkoavaruudesta.
Juna kulkee - ainakin toistaiseksi
Työ- ja elinkeinoministeriö ei siis vedä Fennovoima-kysymystä pois huomiselta valtioneuvoston listalta. Ydinvoimalaprojekti etenee suunnitelmien mukaan, ja eduskunta saa paketin ihmeteltäväkseen jo ensi viikolla.
Oikeuskansleri jatkaa silti ylijohtaja Turusen jääviyden selvittämistä. Turusella itsellään on aikaa antaa selvitys rooleistaan ydinvoimapelissä kuluvan kuukauden loppuun mennessä.
Entäpä sitten, jos paljastuukin, että ylijohtaja Turunen on ollut esteellinen?
- Sitten edessämme olisi erittäin vaikea tilanne. En uskalla edes spekuloida asialla, oikeuskansleri Jonkka huokaa.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.