Kotimaa |

Oikeusministeri Brax: Tunnustamalla lievempi rangaistus

Rikoksista epäiltyjä halutaan houkutella tunnustamaan rikoksensa lupaamalla lievempiä rangaistuksia. Esimerkiksi laajoissa talousrikosjutuissa voitaisiin jättää pienempiä rötöksia tutkimatta, jos epäilty tunnustaa törkeämpiä rikoksia.

Menettelyllä voitaisiin sitä esittäneen oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön yhteisen työryhmän mukaan nopeuttaa oikeudenkäyntejä.

Oikeusministeri Tuija Brax pitää ehdotusta hyvänä ja sanoo, että asia viedään tarkennusten jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunnalle vielä tämän eduskunnan aikana.

- Työryhmän ehdotus on mielestäni erittäin hyvä ja se soveltuisi hyvin Suomeen. Lakiuudistus on tarkoitus saada seuraavan hallituksen ohjelmaan. Uudesta laista päättäisi keväällä valittava eduskunta, sanoo oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) YLE Uutisille.

Tunnustamista käytetään rangaistuksen lieventämisen perusteena esimerkiksi Englannissa.

Oikeudenkäyntien nopeuttamiseen on paneuduttu, koska Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kymmeniä tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisestä.

Oikeudenkäynnit ovat Suomessa pitkittyneet erityisesti talousrikoksia koskevissa asioissa. Myös joissakin seksuaalirikoksissa erityisesti esitutkinta on kestänyt pitkään. Viivytyksiä on aiheutunut myös viranomaisyhteistyön puutteista ja asianosaisten pakoilusta.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä