Kotimaa |

Oikeusoppineet: Yhteiset tietosuojasäännöt netin yhteisöpalveluille

Oikeustieteen tutkijat haluavat yhteiset pelisäännöt internetin yhteisöpalveluiden ja hakukoneiden tietosuojakäytäntöihin. Viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikka ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sanovat, että ihmisten pitäisi saada tietää esimerkiksi, mihin heitä koskevia tietoja käytetään verkossa.

Hakukoneyhtiö Google, yhteisöpalvelu Facebook ja nettihuutokauppa eBay ovat olleet viime aikoina esillä ikävässä valossa kuluttajan oikeuksien ja yksityisyydensuojan suhteen.

Esille tulleiden syytösten mukaan palveluita käyttävät ihmiset eivät välttämättä tiedä, että esimerkiksi heidän tekemistään ostoksista tai kavereiden kanssa käymistään keskusteluista voi kulkeutua tietoja ulkopuolisten tahojen, kuten mainostajien käyttöön.

Euroopan komission mitta täyttyi tiistaina. Kuluttaja-asioista vastaava komissaari Meglena Kuneva ärähti Brysselissä, että komissio saattaa harkita nettipalveluiden toiminnan rajoittamista lainsääntöä tiukentamalla, mikäli palvelut eivät ala suojata käyttäjiensä yksityisyyttä nykyistä paremmin.

Oikeustieteilijät kannattavat säännöstöä

Suomalaiset oikeusoppineet pitävät selkeiden pelisääntöjen luomista tärkeänä.

- Voisi olla hyvä tarkastella tätä problematiikkaa ja luoda selkeät pelisäännöt siitä, missä tapauksessa, miten ja minkälaisiin tarkoituksiin ihmisten henkilötietoja voi luovuttaa, sanoo Helsingin yliopiston viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikka.

Valtiosääntöoikeuden ja Eurooppa-oikeuden professori Tuomas Ojanen sanoo, että unioni voisi käytännössä puuttua yhteisöpalveluiden ja hakukoneiden toimintaan unioninlaajuisella direktiivillä. Ojanen on kuitenkin epäileväinen käytännön vaikutusten suhteen, mikäli direktiivi laaditaan.

- Herää kysymys, minkä verran unionintasoinen toiminta puree. Unioni voi toki koettaa omilla toimillaan tämäntyyppisten pelisäännösten luomista myös nettimaailman puolelle, Ojanen sanoo.

Sääntelyn tarve tiedossa

Myös nettiaktiivien joukossa tunnustetaan periaatteessa sääntelyn tarve. Yhteisöpalvelu IRC-Gallerian viestintäpäällikkö Matti Kari kuitenkin muistuttaa, ettei verkon sääntely auta elleivät globaalisti toimivat palveluntuottajat ole hankkeessa mukana.

- Lainsäädännön pitää tietysti pysyä perässä, mutta verkon sääntely on käytännössä mahdotonta. Vaikka kuinka halutaan tehdä jotain, niin se on kuitenkin viime kädessä palveluntuottajan käsissä, mitä tehdään. Toisaalta jos koko EU-alueelle säädetään säädös niin kyllä esimerkiksi YouTuben ja Facebookin on siihen pakko reagoida.

Kari vakuuttaa, että kotimainen IRC-Galleria ei luovuta omien käyttäjiensä tietoja palvelun ulkopuolelle.

- Meillä on toki IRC-Galleriassa käyttäjän iän, sukupuolen tai kiinnostusten mukaan kohdennettuja mainoksia. Se on normaalia toimintaa, siihen perustuu monen sosiaalisen median liiketoimintamalli. Mutta emme luovuta tietoja kolmansille osapuolille, niitä voidaan hyödyntää vain palvelun sisällä.

Myös hakukoneyhtiö vakuuttaa hyvää tahtoaan. Google ilmoitti sähköpostilausunnossaan kannattavansa yhteisten pelisääntöjen luomista digitaalisen mainonnan ohjenuoraksi. Yhdysvalloissa henkilötietojen myyminen markkinoinnin käyttöön on kuitenkin niin tuottoisa bisnes, joten siitä ei hetkessä päästä eroon.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä