Oikeustoimittajat jakoi palkintoja
Oikeustoimittajat ry on myöntänyt vuoden 2012 Sumuverho- ja Valokeila-palkinnot.
Oikeustoimittajat ry on myöntänyt jääkiekkotappelun tutkinnanjohtajalle Juha Laaksoselle oikeustoimittajien Sumuverhon. Hyvästä tiedottamisesta palkittiin tänä vuonna Helsingin käräjäoikeuden sihteeri Marja-Leena Tuormaa.
Vuoden 2012 Sumuverhon myöntämisen perusteet liittyvät niukkaan ja salailevaan tiedottamiseen Jokerit – HIFK -jääkiekkotappelun tutkinnassa. Vuotuinen Sumuverho annetaan salailukulttuurin edistämisestä.
Valokeila-palkinnon myöntämistä Marja-Leena Tuormaalle oikeustoimittajien yhdistys perustelee sillä, että Tuormaa on hoitanut useiden vuosien ajan esimerkillisellä ja uraauurtavalla tavalla Helsingin käräjäoikeuden tiedotusta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Suomi sai taas Amnestylta moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta
Ihmisoikeusjärjestö nostaa ensimmäistä kertaa vuosiraportissaan esiin myös poliisin voimankäytön Suomessa.
Pyhäjoella riehuvan maastopalon leviäminen hallinnassa
Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla palaa maastoa viiden kilometrin matkalla.
Maitokolmion kiistaan ratkaisu torstaina?
Tiistaina alkanutta Maitokolmion Toholammin meijerin työkiistaa koskevat neuvottelut alkavat torstaina. Osapuolet sopivat keskiviikkoiltana, että pöytään istutaan kello kymmenen. Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työt alkavat täydellä vahvuudella. Työntekijäpuolen mukaan työt alkavat ehdollisesti.
Kalske: Syyttäjien koulutus ei syynä Gumball-kaahareiden sakotuksen kiemuroihin
Kotkan Meripäivillä laittomuuksiin syyllistyneille tuomiot saatiin parissa tunnissa tapahtuneesta, mutta poliisi, syyttäjä ja tuomioistuimet olivat sopineet etukäteen oikeudenkäyntien järjestämisestä pikapikaa.
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Pakastevihannekset veivät Seijan viikoksi sairaalaan
Raahelainen Seija Hänninen söi kaksi viikkoa sitten pakastekasviksia, joiden seassa oli datura-rikkakasvin siemenkotia. Oireet olivat rajuja: tajuttomuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Viikon sairaalareissun aikana oireiden syytä ei tunnistettu.
Pakasteselvitys paljastaa, kuinka tarkasti kauppa asiakkaitaan seuraa
SOK selvitti mahdollisesti vaarallisia pakastevihanneksia ostaneet Eviran luvalla. Selvitys oli tietosuojan kannalta osittain ongelmallinen, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Kauppaketjut keräävät asiakkaistaan tietoa yksittäisten tuotteiden tarkkuudella.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
