Oikeustulkeille tulossa erikoistutkinto - tulkkitarve muutenkin kasvussa
Tulkkien tarve on kasvussa. Tulkkeja työllistävät enenevissä määrin niin oikeuslaitos kuin sosiaali- ja terveystoimikin. Erityisen haastavia ovat oikeustulkkaukset, ja opetushallitus onkin asettanut työryhmän valmistelemaan laajennuksia tulkkikoulutukseen.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tulkkia tarvitaan nykyään lähes joka päivä. Kieliä ja kielten sisäisiä murteita on käytössä kymmeniä. Oikeusturvan kannalta tilanne on haastava.
- Haasteen tuo se, että asianosaisen pitäisi ymmärtää, mitä tuomari sanoo, ja ennen kaikkea tuomarin pitäisi ymmärtää, mitä asianosainen sanoo. Tällä hetkellä tulkkeja on vielä kutakuinkin hyvin saatu jokapäiväiseen toimintaan, mutta meillä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, millaisia tulkkeja kulloinkin saamme, toteaa käräjäoikeuden laamanni Erkki Hämäläinen.
Hän toivookin, että oikeustulkkien koulutus paranisi.
- Tulkkien ammatillisen laadun ja osaamisen varmistamiseksi oikeustulkkaukseen tulisi olla ammattivaatimukset. Jonkinlainen testi tai koe pitäisi olla, millä varmistamme että oikeustulkki hallitsee ammatillisen termistön ja tiedostaa oikeuslaitoksen vaatimukset ja velvollisuudet.
Esitutkintaan hidastuksia
Helsingin poliisilaitoksella on myös huomattu tulkkitarpeen kasvu. Jo yli puolet esitutkintaan tulevista törkeistä omaisuusrikoksista on ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Tulkkaustarve on sitä myötä arkipäivää.
- Kyllä tämä on tuonut esitutkintaan sekä kestoa että kustannuksia, rikoskomisario Pertti Sovelius toteaa.
- Hyvin yksinkertaisiltakin tuntuvat toimet saattavat vaatia tulkkia, jotta osapuolet varmasti ymmärtävät kaiken. Tulkeilla on lisäksi omat aikataulunsa, joten tämä tuo viiveitä tutkintaan.
Apua luvassa
Tulkkina voi toimia periaatteessa kuka tahansa kieliä hallitseva. Tästä syystä tilaaja ei aina voi varmasti tietää mitä saa. Suomen toiseksi suurimman kunnallisen tulkkikeskuksen, Turun seudun tulkkikeskuksen, vs. johtaja Hanna-Mari Kolistaja tunnistaa ongelman.
- Tiedän, että sekä oikeustulkkauksessa että muutenkin asioimistulkkauksessa on paljon villejä toimijoita, Kolistaja kertoo. Juuri tästä johtuen ongelmia on ilmennyt, ja jopa oikeudenkäyntejä on jouduttu uusimaan puutteellisten tulkkausten takia.
Tilanne paranee syksyllä kun Turussa ja Helsingissä aloitetaan ammattikorkeakoulutasoinen tulkkikoulutus. Lisäksi opetushallitus laatii kauan kaivattua oikeustulkin erikoistutkintoa. Tutkinnon perusteet saadaan valmiiksi aikaisintaan vuoden kuluttua.
Hanna-Mari Kolistaja on mukana tutkintoperusteita laativassa ryhmässä.
- Oikeustulkkauksen alalla on yhteiskunnallinen tarve valvoa tulkkauksen oikeellisuutta, Kolistaja painottaa.
Näin ollen lähivuosina oikeuslaitoksen huutoon ollaan vastaamassa, ja lalle saadaan pätevyysvaatimukset täyttäviä tulkkeja.
Pirkanmaalla tarvitaan arabian taitajia
Tulkkien tarve kasvaa myös muilla elämän osa-alueilla. Viime vuonna esimerkiksi Pirkanmaan tulkkikeskuksen käyttö kasvoi 15 prosentilla ja nousu on samansuuntainen tänäkin vuonna.
Eniten työtä teettää terveys- ja sosiaalitoimi, jonka osuus kaikista tulkkauksista on noin 85 prosenttia. Pirkanmaalla erityisesti arabian kielen tulkkaustarve on lisääntynyt. Viime vuonna tulkattiin 45 kielellä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.