Olen liian levoton ja kärsimätön valtuustotyöhön
Kuntavaaleissa olisi tilaisuus vaikuttaa itselleen läheisiin asioihin. Mutta harvaa valtuustopaikan tavoittelu kiinnostaa.
Kuntaliitto selvitti suomalaisten halukkuutta kunnallisten luottamustehtävien hoitoon. Tulokset eivät ole mairittelevia: 70 prosenttia vastanneista ei ole valmis edes harkitsemaan ehdokkuutta syksyn kunnallisvaaleissa. Positiivista oli se, että suurin osa vastaajista piti äänestämistä tärkeimpänä tapana vaikuttaa oman kuntansa asioihin ja aikoi äänestää lokakuun kunnallisvaaleissa.
Ylen Suoran linjan keskustelupalstalla nettikommentoijat ovat paljastaneet syitä siihen, miksei kunnallispolitiikka kiinnosta.
Ihmiset pelkäävät julkisuutta, korruptoitumista, kasvojen tai puhtaan omantunnon menettämistä. Ikään kuin valtuustopesti toisi mukanaan valehtelu- ja suhmurointipakon. Nettikeskustelun perusteella kunnallispolitiikka koetaan pienen piirin puuhasteluksi, jossa ahneet oman edun tavoittelijat toimivat vanhoillisissa puolueblokeissaan.
Itseäni on kysytty ehdokkaaksi lukioikäisenä – silloin olin puhdasotsainen ja sinisilmäinen puurtaja ja uskoin rajattomiin mahdollisuuksiin. En lähtenyt ehdolle, koska kysyvä puolue oli uusi ja vieras. Sittemmin kyselyjä ei ole tullut, suht´ julkisesta ammatista huolimatta. Parempi niin, en lähtisi ehdolle, ajan- ja uskonpuutteen vuoksi. Kärsimättömänä turhautuisin varmasti jo ensimmäisen budjettikauden aikana.
Toki olen sitä mieltä, että osaisin tehdä siellä viisaita päätöksiä, jopa viisaampia kuin jotkut siellä pitkään istuneet.
En tiedä, miten edes malttaisin istua paikallani pitkien kokousten ajan ja tyytyä enemmän tai vähemmän laimeisiin kompromissipäätöksiin. Valtuustotyö on mielestäni kuitenkin arvokasta ja vaativaa. Omien tavoitteiden ja ehdotusten läpisaaminen vaatii valtuustossa pokkaa, puurtamista ja ihmissuhdetaitoja. Toki olen sitä mieltä, että osaisin tehdä siellä viisaita päätöksiä, jopa viisaampia kuin jotkut siellä pitkään istuneet.
Ehdokkaiden kalastelu on parhaillaan käynnissä ja kaikki keinot ovat sallittuja. Demareiden nuorta lahtelaista varapuheenjohtajaa Eero Vainiota oli kyselty Perussuomalaisten ehdokkaaksi. Oliko kyse erehdyksestä vai kykyjen kalastelusta?
Perinteisesti puolueet ovat yrittäneet houkutella ääniharaviksi julkkiksia tai paikallisia silmäätekeviä – 2010-luvun virtuaalijulkisuudessa sosiaalisen median aktiivit ovat erityisen toivottuja listan täyttäjiä. Ehdokaslistat pitää lukita syyskuun puolivälissä – vielä on vähän aikaa harkita.
Ehdokkaaksi on helppo tarjoutua –ilmoittautumislomakkeen täyttäminen puolueiden nettisivuilla on yhtä helppoa kuin laululipukkeen kirjoittaminen lähiöbaarin karaokeillassa. Valtuutetun on vaan saatava suunsa auki ja kansa kuuntelemaan ilman rohkaisuryyppyä ja baarihämärää.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Padasjoki ei innostunut kuntaliitosselvityksestä
Yhteinen liitosselvitys Lahden ja Nastolan kanssa saa puolestaan kannatusta Kärkölässä ja Iitissä. Varsinainen selvitysmiehen vetämä liitosselvitys voisi näin ollen käynnistyä syksyllä.
Pienkone kellahti katolleen
Päijänteellä sattui maanantaina pienkoneonnettomuus. Poliisin mukaan syynä oli laskutelineiden unohtuminen alas.
Palloiluhallille rakentuu tällä viikolla katto
Mukkulan palloiluhallille asennetaan tällä viikolla ovia ja pystytetään kattoa. Halli on tarkoitus saada käyttöön kesäkuun alussa.
Liero luikertelee kodistaan asvaltille turvaan
Kovalla sateella kastemadot tulevat asvaltille tulvaa pakoon, sillä niiden tekemät käytävät täyttyvät vedestä. Maan pinnalla mato on altis linnuille ja kengän pohjille.
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Asikkalassa sattui maanantaina iltapäivällä pienkoneonnettomuus, kun järveen laskeutumista yrittänyt kone pyörähti ympäri. Koneessa oli kaksi ihmistä.
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti demarien Raili Hildén.
Hannele Rämö: Tästä jatketaan eteenpäin
Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan muotokuva paljastettiin maanantaina. Hetki oli historiallinen, sillä illalla kaupunginvaltuusto päättää nykyisen kaupunginhallituksen erottamisesta ja nimeää uuden.
Puut eivät sido kaupunkien saasteita
Kaupunkien puut ja kaupunkimetsiköt eivät yleisestä luulosta huolimatta juurikaan paranna ilmanlaatua. Puita pidetään kansan keskuudessa hyvinä ilmansaasteiden sitojina ja puhdistajina. Asiaa ei ole kuitenkaan kiistatta todistettu.
Lapio heiluu torikaivauksissa, arkeologista sipsuttelua tuskin nähdään
Kolmisenkymmentä arkeologia selvittää Lahden kylän historiaa torin kaivauksissa. Kun pintamaa on poistettu, näkyviin saattavat tulla jo ensimmäiset merkit menneestä elämästä.
Lahdessa tutkitaan 460 kilometriä kevyen liikenteen väylää
Lahden kaupunki aloittaa väylien tutkimukset tänään ja työn on tarkoitus olla valmis kesäkuun loppuun mennessä. Routa-aika koettelee väyliä, ja pahimmat vauriot onkin tarkoitus korjata tehdä pikimiten.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.