Oletko vähentänyt puheluita? Miten pidät yhteyttä?
Britit lähettävät toisilleen mieluummin viestejä kuin soittavat, väittää Ofcomin tutkimus. Lankapuheluiden määrä väheni viime vuonna kymmenen prosenttia. Oletko vähentänyt puheluita? Miksi?
Britannialaiset lähettävät todennäköisemmin tekstiviestin kuin soittavat puhelimella, käy ilmi maan median toimintaa valvovan Ofcomin tutkimuksesta.
Ofcomin mukaan 58 prosenttia brittiläisistä lähetti viime vuonna tekstiviestejä päivittäin, kun taas puheluihin turvautui vain 47 prosenttia. Keskiverto britti lähettää viikoittain noin 50 tekstiviestiä.
- Kasvotusten tai puhelimessa käyty keskustelu ei ole enää yleisin vuorovaikutustapa, kertoo tutkimusjohtaja James Thickett Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.
Miten olet korvannut puhelun? Kuinka paljon hoidat netin kautta yhteyksiäsi?
Tuoreimmat aiheesta: Suora linja
Keskustele: Miten bussikuski saa pukeutua?
Suomessa keskustellaan vilkkaasti bussikuskin turbaanin käytöstä. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla työskentelevä bussikuski on maahanmuuttaja. Päähine on etnisillä ryhmillä osa identiteettiä tai uskonnollista traditiota. Miten toivoisit bussikuskin pukeutuvan?
Keskustele: Mikä muissa autoilijoissa pännii?
Ratin takana saattavat välillä hiukset nousta pystyyn. Adrenaliinikin voi virrata väkevästi, kun toiset autoilijat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Mikä muiden liikennekäyttäytymisessä risoo eniten?
Teemme juttua: Kaksi vuotta Kataista - miltä tuntuu?
Perussuomalaisten jytkystä on kulunut kaksi vuotta, ja Kataisen hallituskausi on kohta puolivälissä. Onko oppositiosta mihinkään? Mitä mieltä ovat poliitikkojen työnantajat, Suomen kansalaiset?
Keskustele: Pitääkö rahapelimonopoli purkaa?
Rahapelimonopolin vastustajat väittävät etenkin suomalaisen urheilun voittavan, jos markkinat vapautetaan. Järjestelmää puolustetaan muun muassa uhkapelihaittojen ehkäisyllä. Mitä monopolin purkamisesta seuraisi? Entä mistä silloin saataisiin rahat kulttuurin tukemiselle?
Mitä ajatuksia aseen 3D-tulostaminen sinussa herättää?
Ajankohtainen kakkonen selvitti, pystyykö 3D-printterillä tulostamaan toimivan aseen. Testissä tulostetulla aseella pystyi laukaisemaan yhden laukauksen, minkä jälkeen aseen piippu hajosi palasiksi. Mitä ajatuksia aseen tulostaminen 3D-tekniikalla sinussa herättää? Oliko Ajankohtaisen kakkosen testi tarpeen tehdä?
Keskustele: Kilpaillaanko Euroviisuissa reilusti?
Keskustelu Euroviisujen vilppiepäilyistä käy kuumana. Azerbaidzhanin väitetään kalastelleen ääniä Liettualta. Kysymyksiä on herättänyt myös se, että Venäjä ei saanut yhtään pistettä Azerbaidzhanilta. Onko Euroviisujen äänestys sinun mielestäsi luotettava? Uskotko, että pisteillä käydään kauppaa?
Toisen jätteet voivat olla toiselle oikea aarreaitta
Entä jos sinun yrityksesi ei enää heittäisikään jätteitään kaatopaikalle? Oletko ajatellut, että joku toinen yritys voisi tarvita juuri sinun jätelavaasi?
Keskustele: Tornado iski - pelkäätkö matkustaessasi?
Tornadot liittyvät kuuro- tai ukkospilvien nousuvirtauksiin. Kyse on hyvin voimakkaasta, pienialaisesta pyörremyrskystä. Yhdysvalloissa Oklahomaan iskeneen tornadon jäljiltä on löydetty kuolleena yli 90 ihmistä. Pelkäätkö tornadoa?
Keskustele: Käykö teillä siivooja kotona?
Siivousalalla on vaikea menestyä. Poikkeuksellisen moni siivousyhtiö lopettaa toimittuaan alle kaksi vuotta. Siivousyrityksiä painavat erityisesti verovelat. Käykö teillä kotisiivooja? Kokemuksia?
Keskustele: Mitä tehdä Gumball-hurjastelijoille?
Gumball-autoilijoiden hurjat sakkorahat jäävät todennäköisesti Suomen valtion haaveeksi. Törkeään liikenteen vaarantamiseen syyllistyneet kuskit pääsevät Suomesta pois ilman rangaistusta. Mitä mieltä olet Gumball-kaahailusta?

Kommentoi aihetta
(16 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kokoomusnainen käärmeennahassa
Ilmoita asiattomasta kommentistaTyön puolesta tulee netin kautta hoidettua kyllä:),mutta tärkeimmät asiat soitan kännykällä:)
Ano
Ilmoita asiattomasta kommentistaYleisesti ottaen englannin ääntäminen on sen verran epäloogista, ettei ole ihme, että mielummin kirjoittavat kuin puhuvat.
Aleksius
Ilmoita asiattomasta kommentistaEnglannin ääntäminen englantia äidinkielenään puhuville epäloogista?
Ano
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn se. Eräässä tutkimuksessa tutkittiin kuinka nopeasti lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltäänsä, niin englantia äidinkielenään puhuvat lapset saavuttivat kahdessa vuodessa saman tason kuin suomea puhuvat lapset puolessa vuodessa.
Kilian Sjöblom
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä toveri, jos nyt hetken miettisit. Niin britit kuin meikäläisetkin oppivat ensin puhumaan ja vasta myöhemmin koulussa oppivat kirjoittamaan kieltään. Ranskankielisillä ja englanninkielisillä ne ensimmäiset vuodet koulun äidinkielen tunneilla menevätkin oikeinkirjoituksen oppimiseen, koska näitä kieliä ei todellakaan kirjoiteta niin kuin äännetään, ainakaan vielä. Äidinkielensä kirjoittaminen on aina vaikeampaa, kun puhumaan opitaan ensin, mutta meille suomalaisille se on yleensä muita helpompaa. Siitäkin huolimatta britit näköjään turvautuvat tekstiviesteihin, toisin kuin luulit. Itse pohdin tekstiviestien suosion johtuvan kenties ennakoivan tekstinsyötön helppoudesta englannin kielellä tai brittien sosiaalisesta etiketistä, tai molemmista.
Taas kilisee..
Ilmoita asiattomasta kommentistaItte en tykkää jatkuvista keskeytyksistä, teen sitten mitä tahansa. Sen takia välttelen soittelua ja käytänkin tekstaria ja sähköpostia, mukaan laitan viestin että nuo toimivat parhaiten, kun en aina pääse puheluille. Rauhoittaa elämää kummasti.
prrrr
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn ole vähentänyt puheluita, soitan kun on asiaa, turhanpäiväistä lörpöttelyä en ole harrastanut oikeastaan koskaan.
Puhutut puhelut.
Ilmoita asiattomasta kommentistaKäytin aikaisemmin pakeetiliittymmää, johonka sisältyi määrätty määrä puheluja ja tekstiviestejä, paketin kuukausihinta oli 23 euroa,
Aloin miettimään kuinka paljon itsesiassa soitan puheluita kuukaudessa, maksanko liikaa kännykän käytöstä.
Vaihdoin pakettiliittymän tavalliseen liittymään, joka laskuttaa puhutttujen puheluiden määrän mukaan.
Vaihto kannatti, nyt kolmen kuukauden puhelinlasku puhuttujen puheluiden määrän mukaan oli noin 23 euroa. Säästöä tuli runsaat 20 euroa kuukaudessa.
Tekstiviestejä en lähetä ollenkaan
Kannattaa miettiä paljonko käyttää puhelinta ja valita laskutustapa sen mukaan..
Vaihtelee
Ilmoita asiattomasta kommentistavälillä vähän, kun on vähän jaettavaa ... paljon, kun on paljon jaettavaa ... facebook ja sähköpostin kautta eniten ...
halooo
Ilmoita asiattomasta kommentistaVähennetty on ja roimasti. Syy siihen että on liian kallista lystiä. Hoidetaan asiat naamatusten ja sähköpostilla.
Tee
Ilmoita asiattomasta kommentistaTekstarin laitan vain silloin, kun vastauksella ei ole kiirettä. Yleensä kuitenkin soitan, varsinkin perheen jäsenille. Soittaminen perheen kännyköiden kesken kun on ilmaistakin. Muutenkin tekstarin hinnalla voi puhua minuutin, joten kuuntelen mielummin elävän ihmisen ääntä kuin odotan piippauksella saatettua tekstinpätkää.
Veli
Ilmoita asiattomasta kommentistaTöissä saa puhelimessa olla aivan tarpeeksi joten oma puhelin saattaa joskus olla useammankin päivän ettei tule edes vilkaistua sinne päin. Yleensä kuitenkin pyrin kerran päivään katsomaan onko teksitiviestejä mahdollisesti tullut.
Nuuka
Ilmoita asiattomasta kommentistaViesti maksaa enemmän kuin puolen minuutin puhelu ellei ole pakettia tai se ei mahdu pakettihintaan.
Ja 160 merkin jälkeen lähtee toinen viesti....?!