Talous |

Öljyn hintaromahduksen seuraus: öljy-yhtiöt irtisanovat

Maailman öljyjätit irtisanovat tuhansia työntekijöitä öljyn hinnan laskettua rajusti. Tiistaina hinta laski alimmalle tasolle 12 vuoteen.

Yksinäinen kaasuliekki palaa aavikolla Khuraisin öljykentällä.
Yksinäinen kaasuliekki palaa aavikolla Khuraisin öljykentällä Saudi-Arabiasssa. Kuva: Ali Haider / EPA

Raakaöljyn tynnyrihinta on käynyt tiistaina jo alle 30 dollarissa ensi kertaa 12 vuoteen.

Romahdus on johtanut laajoihin irtisanomisiin. Maailman suurimmat öljy-yhtiöt leikkaavat työpaikoista ja peruvat investointeja.

Tiistaina öljy-yhtiö British Petroleum eli BP ilmoitti karsivansa 4000 työpaikkaa. Myös esimerkiksi Shell on ilmoittanut 6500 työntekijän lomauttamisesta.

Öljyn hinta on ollut laskussa puolentoista vuoden ajan. Kun vielä kaksi vuotta sitten raakaöljyn tynnyrihinta oli noin sata dollaria, nyt se on enää reilut 30 dollaria.

Joidenkin ennusteiden mukaan raakaöljyn hinta voi laskea vielä jopa 20 dollariin tynnyriltä. Hinta laskee koska kysyntä on kasvanut hitaasti. Viime päivinä dramaattinen lasku on syventynyt Kiinan taloudellisen kuohunnan vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä