Kymenlaakso |

Öljyturman todennäköisyys kasvaa Suomenlahdella

Laivojen yhteentörmäysten mahdollisia riskejä tutkitaan kotkalaismenetelmin. Todennäköisyys öljyonnettomuuteen on kasvanut.

Öljyonnettomuuden todennäköisyys voi moninkertaistua Suomenlahdella lähivuosien aikana.

Tutkimuskeskus Merikotkan hankkeessa on valmistunut maailman ensimmäinen työkalu öljyn merikuljetusten turvallisuuden parantamiseksi. Menetelmän avulla tutkijat laskevat öljyonnettomuuksien todennäköisyyksiä ja analysoivat onnettomuuden ympäristövaikuksia.

Kehitettyjen onnettomuusmallien mukaan seuraavan viiden vuoden aikana ennakoitu 60 prosentin kasvu liikenteessä voi kolminkertaistaa onnettomuusriskin. Käytännössä se tarkoittaisi yhteentörmäystä Suomenlahdella joka toinen vuosi.

Mallissa Suomenlahden alueelle on määritelty viisi riskialtista paikkaa, suurin riski onnettomuudelle on Pietarin edustalla.

Tutkija Annukka Lehikoinen on yllättynyt siitä, miten hyvältä öljyntorjunta näyttää sopivissa luonto-olosuhteissa. Suuri osa öljystä saataisiin kerättyä isossakin öljyvuodossa, jos olosuhteet ovat suotuisat.

- Tämän koko systeemin voi romauttaa vain se, että sattuu olemaan yli kahden metrin aallonkorkeus, Lehikoinen kuvaa ennakoimisen hankaluutta.

Meriturvallisuustyökalu on tarkoitettu viranomaisten käyttöön ja sitä on tarkoitus vielä kehittää heidän tarpeilleen sopivaksi.

Lähteet:
YLE Kymenlaakso

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä