Olkiluoto 4 etenee aikataulussa 3:n ongelmista huolimatta
Olkiluoto 3:een liittyvistä kiistoista huolimatta Areva-Siemens on myös Olkiluoto 4:n mahdollinen laitostoimittaja.
Olkiluodon kymmenvuotisiksi venyvät rakennustyöt eivät vaikuta tulevien ydinvoimahankkeiden suunnitteluun. Suomalaisyhtiöillä riittää edelleen uskoa myös laitostoimittaja Areva-Siemensiin.
Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan aikatauluongelmat eivät vaikuta uusien ydinvoimaloiden suunnitteluun. Teollisuuden Voima ilmoitti maanantaina, että kolmannen yksikön valmistuminen venyy ainakin vuoteen 2015. Yhtiö odottaa parhaillaan tarjouksia neljänteen yksikköön eri laitostoimittajilta.
- Olkiluoto 4 -hankkeen valmistelu - ja suunnitteluvaihe etenee ihan omaa tahtiansa. Olkiluoto 3:n valmistuminen ei siihen vaikuta. Olkiluoto 4:ssä on nyt käynnissä tarjouskilpailuvaihe ja tehdään tällaista tarkkaa detaljitason suunnittelua näille erilaisille laitosvaihtoehdoille, sanoo TVO:n yhteiskuntaosaston johtaja Anna Lehtiranta.
TVO ja kolmannen yksikön laitostoimittaja Areva-Siemens ovat kiistelleet venyneen aikataulun syistä useaan otteeseen. Areva-Siemens on tästä huolimatta Olkiluoto 4:n mahdollinen laitostoimittaja.
- EPR on ihan moderni ja turvallinen laitos. Olkiluoto 3 tulee olemaan hyvä ja turvallinen laitosyksikkö, ja Areva on mukana tässä vaiheessa. Odotamme heiltä tarjousta myös Olkiluoto 4:ään.
Suomeen on TVO:n keskeneräisen ja suunnitteilla olevan laitoksen lisäksi tulossa vielä yksi ydinvoimalayksikkö. Sen rakentavan Fennovoiman mukaan vaikeudet Olkiluodossa eivät hidasta valmistelutöitä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa.
Tutkiville journalisteille jaettiin palkintoja
Vuoden 2012 Lumilapiot myönnettiin Eduskunta II -näytelmän tekijöille ja Talvivaaraa penkoneelle toimittajalle. Palkintoehdotuksia oli ennätyksellisen paljon.
Viro aikoo vahvistaa armeijaansa - "Suomen liittyminen Natoon olisi turvallisuutta lisäävä tekijä"
Viron puolustusvoimien vuotuinen pääsotaharjoitus Kevätmyrsky huipentuu tällä viikolla.
Suomessa kesäistä, Keski-Euroopassa koleaa
Viikonlopun alla Pohjois-Lapissa on paistateltu auringossa, kun taas Sveitsissä on kärvistelty lumisateessa.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
