Olli, 6 vuotta: "Meijerissä maito kunnostetaan"
6-vuotias mikkeliläinen Olli Liukkonen tietää mistä maito tulee ja mihin se menee. Katso Ollin jämäkkä vastaus maidon alkuperästä.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
Eteläsavolaista metsäpalojen torjuntaosaamista viedään Eurooppaan
Pelastuspäällikkö Jyri Silmäri on mukana työryhmässä, jossa kehitetään käytäntöjä metsäpalojen ennaltaehkäisemiseksi. Euroopan Unionin 'ELITE-pelastussuunnitteluhankkeessa' mukana on Suomen lisäksi pelastusalan asiantuntijoita Ranskasta, Kreikasta, Espanjasta ja Italiasta.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Festivaalien mainonta aikaistuu vuosi vuodelta
Taustalla vaikuttaa kilpailu näkyvyydestä. Lipunmyyntiin aikaisella mainonnalla ei ole suurtakaan merkitystä, uskoo moni tapahtumanjärjestäjä. Useilla festivaaleilla myyntipiikit tapahtuvat vasta juuri tapahtuman kynnyksellä.
Sateinen vuosi nakersi Etelä-Savon Energian liikevoittoa
ESE-konsernin liikevoitto kutistui viime vuonna. Konsernin liikevoitto laski 4 miljoonaa euroa edellisvuodesta.
Valmentaja-Mikon blogi: Kauden viimeiset treenit
Mikkelin Passareiden F-junioreiden valmentaja ja ohjaaja Mikko Korhonen kertoo tällä palstalla joukkueensa kuulumisia.
Konemusiikkiyhtye Pendulum Jurassic Rockin perjantain pääesiintyjäksi
Tapahtuman promoottori Jukka Holmstedt kertoo, että tapahtumaan on myyty jo tuhansia lippuja. Myynnin uskotaan vauhdittuvan entisestään, kun päiväkohtaiset liput tulevat tiistaina 21.5. myyntiin.
Teknologiaosaajista on pidettävä kiinni talouskurimuksessakin
Työpaikkojen siirto Suomen rajojen ulkopuolelle ja Euroopan taantuma kurittavat suomalaisia teknologiayrityksiä.
Rippilapsia ja ylioppilaita juhlitaan kuin hääparia
Kevään ja kesän perhejuhlat ovat suurempia kuin aiemmin.
"Keskusta yrittää korjata sen, mitä tämä hallitus sotkee"
Kansanedustaja Katri Komi (kesk.): Kotikunta-maakuntamalli on vaihtoehto sille sekasotkulle, jota hallitus meille tarjoaa.
