Helsinki |

Olympiastadionin remontti alkaa – louhintatöitä katsomorakenteiden alla

Olympiastadionilla käynnistyvän perusteellisen remontin ensimmäiset merkit näkyvät pian ympäristössä, kun maarakennus- ja louhintaurakka käynnistyy maaliskuussa.

Helsingin olympiastadion.
Kuva: Yle

Uusia tiloja Olympiastadionille rakennetaan maanalaisina laajennuksina olemassa olevien rakenteiden vieressä ja osin niiden alapuolella, kertoo urakasta vastaavan Lemminkäisen johtaja Harri Kailasalo tiedotteessa. Louhintatyöt tulevat alittamaan useasta kohdasta esimerkiksi Urheilumuseon sekä katsomorakenteet.

Maarakennus- ja louhintatyöt jatkuvat syksyyn 2017 asti. Kokonaisuudessaan Olympiastadionin uudistushankkeen on tarkoitus olla valmis vuoteen 2019 mennessä. Sen jälkeen tilat vastaisivat uusimpia stadionvaatimuksia.

Stadionin remontin kokonaiskustannusten arvioidaan olevan 209 miljoonaa euroa.

Muutoksia kevyen liikenteen reiteillä

Rakennustyöt aiheuttavat muutoksia Stadionin läheisillä kevyen liikenteen väylillä.

Stadionin länsipuolella kulkeva kevyen liikenteen reitti Pohjoisen Stadiontien ja Paavo Nurmen tien välillä suljetaan töiden vuoksi.

Korvaavana esteettömänä reittinä toimii stadionin itäpuolella Hammarskjöldintie–Tahkontie kevääseen 2019 asti.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Ulkomaat

Istanbulin lentokentällä itsemurhaiskuja – yli 30 kuollut

Video: Poliiseja juoksemassa.
00:29

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä