Omasta elämästä kirjoittaminen on yleistynyt. Kirjoittaminen kiinnostaa etenkin eläkkeelle jääneitä, mutta myös nuoremmat ovat innostuneet kuvaamaan esimerkiksi esivanhempiensa tarinaa. Kirjoittamista voi myös harjoitella erityisillä kursseilla.

Omasta elämästä kirjoittaminen on hyödyllistä muun muassa ihmissuhdetyötä tekeville, mutta yhtä hyvin kenelle tahansa, sanoo filosofian lisensiaatti Anna-Liisa Karjalainen. Hän on tutkinut asiaa juuri kirjoittajan kannalta.

Esimerkiksi työstään irtisanottu voi saada kirjoittamalla näkyviin, mitä kaikkea hän on elämässään ehtinyt tehdä ja minkälaista osaamista hänellä on.

- Se voi olla todella voimaannuttava kokemus tilanteessa, jossa on menettänyt työnsä ja sen myötä ehkä itsetuntonsa ja uskonsa omaan osaamiseen.

Lauantaina 18. elokuuta Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan aineistona ovat olleet sosiaalialan ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekstit ja heidän omat käsityksensä niistä.

Itseymmärrys paranee

Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ei tarkoita vain koko elämäntarinan kirjoittamista, vaan kirjoitus voi kuvata vaikka vain yhtä päivää.

Kirjoittaminen voi olla todella voimaannuttava kokemus tilanteessa, jossa on menettänyt työnsä ja sen myötä uskonsa omaan osaamiseen.

- Anna-Liisa Karjalainen

Karjalaisen mukaan keskeisintä on, että ihminen kirjoittaa itse omasta eletystä elämästään riippumatta siitä, miten hyvä hän kirjoittajana on.

- Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen tuottaa hyvin paljon oivalluksia ja kaikenlaisia johtopäätöksiä omasta eletystä elämästä ja kokemuksista. Se on aika tavalla tunteita herättävä prosessi myös, Karjalainen sanoo.

Tutkituissa kirjoituksissa pyrkimys eletyn ymmärtämiseen näkyi Karjalaisen mukaan tietynlaisina kerronnan piirteinä. Näitä olivat esimerkiksi kysely, arviointi, vertailu ja aikamuotojen vaihtelu.

Moni kirjoittaja haluaa myös julkaista tekstejään, ja Karjalaisen mukaan kertomisen rajoja kannattaakin miettiä. Vaikka kirjoittaa pöytälaatikkoon, teksti voi joskus joutua ”vääriin käsiin”.