Omaelämäkerran kirjoittaminen voimaannuttaa työtöntä
Omasta elämästä kirjoittaminen on hyvä keino lisätä itsetuntemusta. Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ei ole vain eläkeläisten harrastus, vaan kiinnostaa myös nuorempia.
Omasta elämästä kirjoittaminen on yleistynyt. Kirjoittaminen kiinnostaa etenkin eläkkeelle jääneitä, mutta myös nuoremmat ovat innostuneet kuvaamaan esimerkiksi esivanhempiensa tarinaa. Kirjoittamista voi myös harjoitella erityisillä kursseilla.
Omasta elämästä kirjoittaminen on hyödyllistä muun muassa ihmissuhdetyötä tekeville, mutta yhtä hyvin kenelle tahansa, sanoo filosofian lisensiaatti Anna-Liisa Karjalainen. Hän on tutkinut asiaa juuri kirjoittajan kannalta.
Esimerkiksi työstään irtisanottu voi saada kirjoittamalla näkyviin, mitä kaikkea hän on elämässään ehtinyt tehdä ja minkälaista osaamista hänellä on.
- Se voi olla todella voimaannuttava kokemus tilanteessa, jossa on menettänyt työnsä ja sen myötä ehkä itsetuntonsa ja uskonsa omaan osaamiseen.
Lauantaina 18. elokuuta Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan aineistona ovat olleet sosiaalialan ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekstit ja heidän omat käsityksensä niistä.
Itseymmärrys paranee
Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ei tarkoita vain koko elämäntarinan kirjoittamista, vaan kirjoitus voi kuvata vaikka vain yhtä päivää.
Karjalaisen mukaan keskeisintä on, että ihminen kirjoittaa itse omasta eletystä elämästään riippumatta siitä, miten hyvä hän kirjoittajana on.Kirjoittaminen voi olla todella voimaannuttava kokemus tilanteessa, jossa on menettänyt työnsä ja sen myötä uskonsa omaan osaamiseen.
- Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen tuottaa hyvin paljon oivalluksia ja kaikenlaisia johtopäätöksiä omasta eletystä elämästä ja kokemuksista. Se on aika tavalla tunteita herättävä prosessi myös, Karjalainen sanoo.
Tutkituissa kirjoituksissa pyrkimys eletyn ymmärtämiseen näkyi Karjalaisen mukaan tietynlaisina kerronnan piirteinä. Näitä olivat esimerkiksi kysely, arviointi, vertailu ja aikamuotojen vaihtelu.
Moni kirjoittaja haluaa myös julkaista tekstejään, ja Karjalaisen mukaan kertomisen rajoja kannattaakin miettiä. Vaikka kirjoittaa pöytälaatikkoon, teksti voi joskus joutua ”vääriin käsiin”.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Ravitsemustutkija kantaa huolta vanhusten ravinnonsaannista
Sairauden tai heikentyneen olon vuoksi vanhuksen ravitsemus jää usein heikoille kantimille. Ravitsemustutkija Merja Suomisen mukaan esimerkiksi muistihäiriöisen syömiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
Miten varaudut luonnontuhoihin?
Onko sinulla suojapaikka takapihallasi tornadon tai hirmumyrskyn varalta? Miten varaudut tulviin, rankkasateisiin tai vaikkapa ukkosmyrskyihin? Suora linja etsii kertomuksia siitä, varaudutaanko Suomessa luonnontuhoihin.
Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Lahden kylän historiasta halutaan kerätä lisää tietoa 1400-luvulta aina 1800-luvun lopulle. Kaivuualueen ensimmäiset jäännökset on jo löydetty.
Mätäjoen myrkkyvuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Poliisi jatkaa kuulusteluja Helsingin Mätäjoen myrkkyvuotoon liittyen koko loppuviikon. Tällä hetkellä tapaus vaikuttaa poliisin mukaan ympäristörikokselta. Tarkkaa rikosnimikettä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Tero Pitkämäki odottaa kovaa keihäskisaa Vaasan Kalevan kisoissa
Kalevan kisat Vaasassa on keihäänheittäjien viimenen näyttökilpailu Moskovan MM-kisoihin. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki uskoo, että tulostaso Vaasassa nousee korkeaksi. Omaan kauteensa Pitkämäki lähtee luottavaisena Hannu Kankaan valmennuksessa.
Toriparkki rakentuu Lahteen suomalaisin voimin
Torinparkin rakentamisen työllistämisvaikutukset kahdessa vuodessa ovat arvion mukaan 110 henkilötyövuotta.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
"Kuulosti aprillipilalta" – uusi EU-direktiivi aiheuttanee miljoonalaskun autokaupoille
Tiukimmillaan asetus pakottaa autokaupat myymään eri merkkisiä autoja erillisistä rakennuksista ja eri henkilökunnilla. Esimerkiksi kouvolalainen autokauppa joutuu luopumaan yhdestä automerkistä direktiivin vuoksi.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo rakentaa alueelle uusia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhteensä sataa työntekijää uhkaa osa-aikaistaminen, lomauttaminen tai irtisanominen.
