• 

• 

• 

Englantilainen kaupunkisuunnittelija Ebenezer Howard toi 1900-luvun alussa esille ajatuksen uudenlaisesta esikaupungista, jossa pientalojen lomassa olisi kasvimaita, puistoja, palveluita ja teollisuutta. Kaikki sopivin etäisyyksin.

Suomalainen omakotiliike sopi hyvin omasta kodista haaveilevan nousevan työväenluokan suunnitelmiin. Vasaran pauke alkoi ensin Viinikassa 1914 ja myöhemmin Nekalassa.

Puna-aatetta vastaan vihrein lehdin

Asiaa tutkinut historioitsija, filosofian tohtori Jarmo Peltola, näkee omakotiliikkeen suosion takana muitakin ajatuksia kuin viihtyisän asumisen ja puutarhapalstan vitamiinit. Viime vuosisadan alussa Suomessa väkeä muutti kaupungin teollisuuslaitoksiin töihin. Työväestö asui ahtaasti. Taajoissa porukoissa myös vallankumousaate levisi.

- Sitomalla työväestö maahan pyrittiin poliittisen radikalismin taittamiseen, Jarmo Peltola sanoo.

Tampereella - samoin kuin monilla teollisuuspaikkakunnilla - tehtaan omat asunnot takasivat työvoiman. Viinikka-Nekalassa esimerkiksi Lokomolla oli asunto-osuuskunta. Iidesjärven rannassa taas oli Salmisen Nahkatehtaan asuntoja, jotka myöhemmin purettiin.

Nekalan talot ruotuun

Alkuvuosina 1914 -1918 Viinikka-Nekalan rakentaminen oli melko vapaata. Kun kaupunginarkkitehdiksi tuli Bertell Strömmer, alettiin rakentamista tarkemmin säädellä. Eron huomaa vieläkin, kun vertaa Viinikan kaupunginpuoleista vapaata sijoittelua myöhemmin vuonna 1922 alkaneen Nekalan rakentamiseen. Talojen etäisyydet katuihin ja esimerkiksi kattojen kulmat määrättiin silloin tarkasti.

Ei hellahuoneille

Nekalassa ja Viinikassa pyrittiin aiempaa väljempään asumiseen kuin aiemmin rakennetuissa Amurissa ja Tammelassa. Samalla haluttiin eroon monen perheen yhteisasunnoista ja alivuokralaisasumisesta.

- Yleinen siveyskäsitys alkoi vaatia perheitten pääsyä omiin oloihinsa. Siksi Viinikan ja Nekalan rakentamista säädeltiin siten, ettei vuokralaisia pidettäisi, Jarmo Peltola kertoo.

- Tämän vuoksi esimerkiksi yläkertaan piti rakentaa pystyuuni, eikä puuhellaa tai tuolle ajalle tyypillistä hellakakluunia. Keittomahdollisuuksia siis säädeltiin.

Lama vaihtoi asukkaat

Kun lama alkoi 1930, viisitoistavuotias Viinikka oli alkanut keskiluokkaistua - osin vuoden 1918 tapahtumien seurauksena.

Sekatyöväestö- ja rakennustyöväestöpohjainen asukaskunta Nekalassa ja Härmälässä kärsi lamasta eniten. Rakennustyömaista noin 80 prosenttia oli jäissä. Ihmiset eivät selvinneet kaupungin ja valtion myöntämistä lainoista, vaikka maksuaikatauluista monesti joustettiinkin. Näin moni perhe joutui muuttamaan itse rakentamastaan talosta vuokralle. Taloja myytiin itse mutta myös pakkohuutokauppoja tehtiin.

Työläisten menettämiä taloja ostivat vakituisista tuloista nauttivat virkamiehet, kauppiaat ja käsityöläiset. Lama oli tosin laskenut palkkoja mutta ei niin paljon kuin talojen hintoja.

- Hätäaputyöt eli varatyöt eivät riittäneet lainojen lyhennyksiin. Näin myös Nekala laman seurauksena keskiluokkaistui, sanoo Peltola.

1930-luvun lama merkitsi monille perheille dramaattista käännettä. Tiukat ajat kestivät melkein kymmenen vuotta. Vasta vuonna 1937 rakentaminen piristyi. Nekala ja esimerkiksi Petsamo laajenivat.