Kotimaa |

Omat hautajaiset mielessä yhä useammalla

Toiveiden kirjaaminen yhdessä hautaustoimistojen kanssa on yleistynyt. Useimmin omia hautajaisiaan suunnittelee yksinäinen, vanhempi ihminen. Tiina Rautiainen Kuopion Hautaustoimisto Niirasesta arvioi, että kuolemasta on tullut ihmiselle läheisempi.

Hautajaistoiveita kirjataan ylös omaisia varten.
Kuva: Anna Ronkainen/ Yle

Tiina Rautiainen Kuopion Hautaustoimisto Niirasesta kertoo, että oman poismenon suunnittelu on selvästi yleistymässä ja yhteydenottoja tulee tämän tästä.

- Asiakkaat kyselevät, että voiko sellaista tehdä. Toisaalta ehkä myös tietoisuus siitä, että voi tehdä, on lisääntynyt, Rautiainen arvelee.

Hänen mukaansa suhtautuminen kuolemaan on ehkä jossain määrin muuttunut. Televisio ja elokuvat ovat tuoneet kuoleman ihmiselle läheisemmäksi.

- Ehkä ajatellaan myös, että olemme itse haavoittuvaisia. Uskoisin, että se vaikuttaa.

Rautiainen itse ei ole yllättynyt siitä, että kiinnostus omien hautajaisten suunnittelemiseen on lisääntynyt. Hän pitää sitä lähinnä positiivisena.

- Monesti omaisetkin toivovat, että kunpa poismennyt omainen olisi jo eläessään kertonut, mitä hän haluaa. Näin olisi paljon helpompaa, Rautiainen kertoo.

Jotkut maksavat jo etukäteen

Tavallisin omia hautajaisiaan suunnitteleva henkilö on yksinäinen, vanhempi ihminen. Rautiaisen mukaan heidän on helpompi tulla suunnittelemaan omia hautajaisia, jos ei omaa niin läheisiä ystäviä.

- Nuoria näkee tämän asian tiimoilta todella harvoin. Luulen, että yleensä hautajaisasioita pohtivat niin terveet kuin sairaatkin. Ei meille välttämättä syytä kerrota, Rautiainen sanoo.

Omia hautajaisiaan suunnittelevat kirjaavat toiveisiin yleensä hautaustavan, hautapaikan ja kutsuvieraat. Toiveisiin on mahdollista kirjata pienimmätkin yksityiskohdat aina vaatteista musiikkiin. Myös rahasta keskustellaan usein.

Osa haluaa laittaa toiveita ylös juuri siksi, että he haluavat mahdollisimman vähäeleiset hautajaiset

- Tiina Rautiainen

- Osa haluaa laittaa toiveita ylös juuri siksi, että he haluavat mahdollisimman vähäeleiset ja pienet hautajaiset lähipiirissä. Toiset taas ovat säästäneet rahaa hautajaisiinsa ja haluavat sinne tietynlaiset asiat ja haluavat jopa maksaa etukäteen.

Hautaustoimistoissa on monesti mahdollisuus kirjata toiveita ylös epämuodollisemmin tai tehdä virallinen hautaustestamentti. Rautaisen mukaan jälkimmäistä tehdään selvästi vähemmän.

-Toiveet on ehkä lämpimämpi tapa tuoda esille, mitä haluaa. Ehkä hautaustestamentti on vähän liian virallinen ja hankalampi tehdä, arvioi Rautiainen.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä