Omavaraistalous tarvitsee kaupasta vain suolaa, sokeria ja kahvia
Omavaraistaloudessa eläminen on nykyäänkin mahdollista, mutta vaatii viitseliäisyyttä. Kuhmossa sijaitseva entinen lypsykarjatila elää vuohen maidolla, josta saa ruokajuoman lisäksi juustoa, jogurttia, juustoleipää ja muita maitotaloustuotteita. Lampaat, kanat ja erilaiset viljelykset täydentävät omavaraistalouden lähes täydelliseksi.
Kuhmolainen maatalouslomittaja Pentti Heikura ei ole ostanut kaupasta yhtään maitopurkkia vuoden 2007 jälkeen. Lypsykarjasta tilalla luovuttiin jo kolme vuotta aiemmin, mutta 2007 Heikuran maatilalle hankittiin lypsäviä vuohia.
- Vuohet ovat ihmeellisiä, vanhempi on lypsänyt jo viisi vuotta, eikä maidon tulo ole vähentynyt. Lehmähän pitää poi’ittaa joka vuosi. Vuohista tulee 3,5 litraa maitoa vuorokaudessa. Se riittää meille kahdelle ja ylikin jää. Pakastamme maitoa, ja sitä voidaan antaa esimerkiksi lampaan karitsoille, kertoo Heikura.
Vuohia on yhteensä kolme: Rosita-kuttu, Nikita-kili ja Nitro-pukki, joka on tosin kastroitu. Rositan ja Nikitan maidon ehdyttyä paikalle tarvitaan siis toinen pukki sukua jatkamaan.
Heikuran maatilalla emäntä valmistaa vuohen maidosta kaikki tarvittavat maitotaloustuotteet ja saippuaakin. Joskus Heikurat joutuvat hakemaan kaupasta vuohenmaitojogurtin juureksi pienen purkin Bulgarian jogurttia. Kauppalista on kaikenkaikkiaan lyhyt.
- Ei kaupan hyllyltä tarvitse hakea kuin suolaa, sokeria ja kahvia. Ja onhan meillä mehiläispesäkin, leivontaan voimme käyttää omaa hunajaa, kertoo Pentti Heikura.
Pienin askelin omavaraistalouteen
Maatiloilla on aina osattu hyödyntää kaikki mikä hyödynnettävissä on. Pentti Heikuran mukaan omavaraistalouteen on luisuttu vähän kerrallaan.
- Maatila on rajattomat mahdollisuudet omavaraistalouteen. Kaupassa on niin paljon jalostettua ja muokattua ruokaa, että me haluamme luonnonmukaista ruokaa. Ei tästä enää osaa muuksi muuttaa. Pikemminkin yritämme aina miettiä, että vieläkö jotain muutakin voisi tehdä omasta takaa.
Heikuroiden omavaraistaloudesta riittää muillekin kuin isäntäpariskunnalle, sillä lampaan rasvasta valmistetaan linnunruokaa, jotta sitäkään ei tarvitsisi ostaa kaupasta. Kaiken lähtökohta on hevonen ja kanat, joiden lannalla Heikurat kasvattavat kaiken mahdollisen omenapuista viljaan.
- Meillä on myös pieni kivimylly, jolla jauhamme jyvät jauhoiksi, joten jauhojakaan emme kaupasta tarvitse, jos vain on jyviä, kertoo Pentti Heikura.
Lampaan liha ravitsee ja villa lämmittää
Ensimmäiset kesälampaat tulivat Heikuran maatilalle jo 1980-luvun puolivälissä. Nykyään lammaslauma tarjoaa tilan emännälle työsarkaa villan keritsemisen ja neuletöiden tekemisen muodossa. Muuten lampaat ovat helppohoitoisia, niille tarvitsee kuulemma laittaa vain heiniä ja vettä. Kananmunia ja vuohenmaitoa menee jonkin verran maatilan ulkopuolellekin
- Lihaa menisi paljon, mutta lihaa ei saa tilalta suoraan myydä, sanoo Heikura.
Vuohissa on lypsämistä ja kanoilta pitää kerätä munat, mutta Pentti Heikura ei pidä arjen töitä työläinä. Hänen mielestään mikroaterian lämmittäminen ja syöminen tuntuisi vieraammalta.
- Voisi se juuri ja juuri onnistua, mutta melko paha paikka pitää olla, että ryhtyisin lämmittämään ja syömään sitä. Eikö nykyihminen osaa ruokaa laittaa, pitääkö kaikki olla valmista? Se on meille vieras asia, pohtii Heikura.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
"Kasvoja en maalaa enkä riehu fanaattisesti ilman paitaa"
Superpesiksen pelit käynnistyvät tällä viikolla ja samalla starttaa myös pesäpallofanien vuoden kulta-aika. Todellisen pesäpallofanin kesälomareissutkin tuppaavat ihan sattumalta myötäilemään fanitettavan joukkueen kisapaikkakuntia.
Maakuntaradiosta löytyy kaikki
Aurinko helli kansaa Yleisradion toiminnan juhlapäivänä Kajaanin Raatihuoneen torilla. Lotto-arvonnan näkyminen televiossa jatkossakin puhuttaa myös Kainuussa.
Hankinta-asiamies yritysten avuksi
Harvoilla pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on riitävästi osaamista kilpailla julkisista hankinnoista. Kainuussa yritysten avuksi on valjastettu hankinta-asiamies.
Kuvagalleria: Yle Kainuu juhli Raatihuoneentorilla
Yleisradiotoimintaa on ollut Kainuussa 70 vuotta, ja merkkivuotta juhlittiin kainuulaisten kanssa Kajaanin Raatihuoneentorilla perjantaina. Torilla oli ohjelmaa ja sieltä tehtiin suoraa lähetystä klo 17 asti.
Yle neuvottelee vielä Lotosta
Yleisradio haluaa jatkaa yli 40 vuotta jatkunutta perinnettä ja säilyttää Lotto-arvonnan edes jossain muodossa kanavillaan. Neuvottelut ovat vasta alussa.
Kainuun uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Kainuu julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Yleisradion toiminta alkoi Kainuussa 70 vuotta sitten teatteritalon äänistudiossa
Nykyisen teatteritalon vuonna 1943 valmistunesta äänistudiosta on alkanut Yleisradion toiminta Kainuussa. Sittemmin studio rakennettiin nykyiseen Keskuskouluun ja vuonna 1961 silloisen Kajaanin Seudun Osuuskassan taloon, mistä Yle Kainuu muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 1998.

Kommentoi aihetta
(8 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kokenut
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän parasta elämässä kun menee niin kauas että posti ei ilmesty. Saa olla itsellinen.
tervahanhi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisi mukava kuulla miten siellä tätä suomen poliittista arkea kommentoidaan, mitä ajattelette näistä bonus- ja sitouttamisohjelmista millä rahapiirit toisiaan tukevat?! Mikään ei tunnu olevan tarpeeksi, mikään ei riitä! Oikein hyvältä tuntuu tuo teidän elämänmallinne!
käpy
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiin sitä pitää! Tällaista vaan lisää Suomeen. Ja lihan suoramyynti sallituksi! Kaikkea hyvää Heikuran tilan väelle!
E-Rakko
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä teksis mieli itsekkin joskus ns. K***ta pakkii n ja lähteä tökkiin!
Muuttais jonnekin korpeen ja alkais omavaraistilalliseksi.
Mutta eihän se tässä nyky-yhteiskunnassa onnistu, kun pitää maksaa kiinteistöverot ja YLE-maksut.
Kyllä ihminen ei voi oikeasti olla vapaa nykypäivänä!
maija
Ilmoita asiattomasta kommentistaaivan ihanaa, toivon että jaksatte. itselläni teidän tilanne on vielä haave, mutta toivottavasti ei kaukainen sellainen..
Pirullista
Ilmoita asiattomasta kommentistaMuistan kun elimme omavaraistaloudessa niin joudumme arvioverotuksen uhriksi. Sitä oli vuodesta toiseen. Olisi pitänyt perheellisenä kuluttaa, verotoimiston listan mukaan.
Paawo
Ilmoita asiattomasta kommentistaHienoa! Tässäpä esimerkkiä yhteiskunnan tukia rääkyville!
Vapaa kansalainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaLampaanlihan suoramyyntikiellolle ei löydy yhtään järkevää perustetta. Siis myydään ja ostetaan vaan kaikessa rauhassa ja haistatetaan luville!