Nuorena oli itsestäänselvää tai oikeastaan yhteiskunnalliset paineet olla parisuhteessa jo seksuualisen kansakäymisen vuoksi ... siinä meni 36 vuotta ... nyt 12 vuotta vapaana olen käyttänyt itsetuntemukseen , eheytykseen ja omaan elämään. Nyt alan olla jo valmis jakamaan elämääni.

Summa sumarum ... itsensä tunteminen, rakastaminen, arvostaminen ja kunnioittaminen ovat parasta ennen parisuhdetta, jolloin tietää millaisen elämän haluaa ja kennen kanssa sen voi jakaa ilman kiirettä, lapsen tai omaisuden hankintapaineita. Ehyt ihminen jakamassa elämäänsä ehyen kanssa on nyt tavoitteeni. Elämä viisastuttaa ja siksi olen kaikista kokemuksista kiitollinen.

Noin kuuden vuoden parisuhteen jälkeen, tuntui sinkkuus ensialkuun hiukan oudolta. Siinä mielessä se oli outoa että yhtäkkiä olikin täysi vapaus tehdä mitä haluaa, pystyi menemään mihin haluaa, ilman että tarvisti ilmoitella kenellekkään. "suruajan" mentyä ohitse koin sen miellyttävän "minä elän" tunteen. Nyt jo puolitoista vuotta myöhemmin, alkaa pikkuhiljaa kaipailla elämänkumppania. Sinkkuudessa on puolensa, niin hyvät kuin huonotkin. Yritetty on, mutta sitä uutta kumppania ei tunnu löytyvän. Ei, vaikka en kyllä omaa isompia vikojakaan. Vaan kun en ole vakituisessa työssä, niin eipä palio naisia kiinnosta. Raha on korvannut soidintaisteluissa voiman ja taidot. jos sinulla on rahaa, on sinulla myös taitoja. Vaan jos ei ole työtä niin ei ole rahaakaan, ja jäät ilman seuraa. Niinpä niin.. Minkäs teet kun taitoja on mutta ei töitä. Lappi on julma paikka sinkuille. Tilaa on, muttei seuralaista.

Sinkkuus on siunaus, ei tarvitse sietää kenekään lapsellisia kiukkupuuskia tai paapoa jonkun narsistin tarpeita.

Suosittelen varsinkin naisille, heidän pitäisi myös muistaa että parisuhteissa on usein väkivaltaa kuten voidaan joka päivä lukea lehdestä, ei naisten pitä alentua väkivaltaan.

Sinkkuus on erittäin miellyttävä tapa elää.

Olen mies puolinen henkilö ja olin naimisissa yli kymmenen vuotta, erosimme ja nyt olen alkanut elää sanan oikeassa merkityksessä.

Parisuhde tukahdutti elämää liikaa.

Tällä hetkellä asun suomessa 7 kk vuodessa ja lopun aikaa olen aasiassa. Tätä olen noudattanut viimeiset 6 vuotta ja olen erittäin iloinen, positiivinen ja elämänmyönteinen yksilö

No ainakin minulle sinkkuelämä on siunaus. Olen ollut muutamia kertoja parisuhteessa, ja todennut ettei se ole minua varten. On toki mahdollista, etten vain ole vielä tavannut sopivaa naista.

Sinkkuus on mielestäni yhtä arvokas olomuoto kuin parisuhdekkin, molemmissa on omat ongelmat ja hyvät puolensa - eiköhän se onnellisuus riipu persoonasta ja kyvystä elää joko yksin tai yhdessä. Jos on oppinut vain toisen kanssa / kautta elämään ja pelkää olla yksin (se on yllättävän yleinen tunne), ei siinä auta kuin hankkiutua parisuhteeseen - vaikka kuinka huonoonkin (huom. väkivaltaisten, alkoholistien ym vinoon kasvaneiden hyysääjät). Olin n. 10 v

parisuhteessa- elämä oli tosinaan hyvää ja toisinaan vähemmän mukavaa. Sinkkuutta on kestänyt pidemmän aikaa enkä enää voisi kuvitellakkaan meneväni pysyvästi jonkun kanssa saman katon alle.

Miljoona köyhyysrajan alapuolella kituuttavaa suomalaista taistelee hengestään, ei siinä mihinkään tunteiluihin ole voimia.

En tiedä onko se siunaus tai kirous, mutta kun seuraa tätä nykymenoa niin olen kohtalaisen tyytyväinen sinkkuuteen. Joskus toki kaipaa sitä vakiystävää jonka kanssa voisi häipyä välillä maailmalle.

Pitkän parisuhteen jälkeen olen ollut lähes kymmenen vuotta sinkku. Ensimmäiset pari vuotta meni vähän kiikun kaakun, tunsin yksinäisyyttäkin. Sitten aloin elää vapauttani, voin matkustaa, lukea kirjoja ja tehdä mitä minulle ei ennen suotu. Heräsin elämään ja joka aamu olen iloinen alkavasta päivästä. Työtkin maistuu paremmalta. Sinkkuna aion pysyä lopun elämääni.

Olen 30-vuotias nainen ja ollut koko elämäni sinkku. Minulla on paljon miespuolisia ystäviä, mutta mikään suhde ei ole edennyt ystävyyttä pidemmälle. Aikaisemmin sinkkuus haittasi minua paljonkin, nyt tuntuu siltä kuin siitä olisi tullut osa identiteettiäni. Joskus jopa ajattelen etten enää edes osaisi elää parisuhteessa.

Yksinäisyydestä kärsin silloin tällöin, varsinkin iloiset tapahtumat olisi kiva jakaa jonkun kanssa.

Eniten minua sinkkuudessa vaivaa perheellisten ystävieni suhtautuminen asiaan. Aikaisemmin erittäin hyvätkin ystävät ovat naimisiin mentyään ja lapsia saatuaan alkaneet kritisoida elämäntapaani. Yhtäkkiä en olekaan ihmisenä yhtä arvokas kuin he tai en voi ymmärtää elämää, koska en ole äiti. Tällaiset kommentit satuttavat.