Onnellinen vanhus höpisee itsekseen
Eläkkeellä oleva psykologi Pirkko Lahti neuvoo yksin asuvia ikäihmisiä höpisemään itsekseen. Tarkoitus ei ole hankkia mielikuvituskavereita vaan yksinkertaisesti pitää suun lihakset toimintakunnossa.
Muista syödä, nukkua, harrastaa, höpistä itseksesi ja hankkia arkunkantajat jo eläessäsi. Suomen mielenterveysseuran entisen puheenjohtajan, psykologi Pirkko Lahden vinkit onnelliseen vanhuuteen ovat yksinkertaisia.
- Hyvän vanhuuden eteen voi itse tehdä paljon. Taloudellisesti ja sosiaalisesti kohtuulliset olot, kohtuullinen terveys, mukavat harrastukset ja myönteinen elämänasenne ovat kaikkien saavutettavissa olevia asioita.
Vanhuuteen pitää varautua ennalta, mutta Lahti ei tarkoita esimerkiksi taloudellisella turvalla huippusäästöjä. Etukäteen kannattaa säästää ihan muuta kuin rahaa.
Ihmisellä pitäisi olla jo eläessään katsottuna "arkunkantajat", sellaiset ihmiset, jotka auttavat ja kantavat vaikeiden aikojen yli.
- Kohtuullinen eläke riittää kyllä toimeentuloon. Sen sijaan ihmisen kannattaisi kerätä jo hyvissä ajoin sosiaalista verkostoa vanhuuden varalta. Jos kaikki kontaktit ovat työelämästä, menettää eläköityessään paitsi työminänsä myös lähimmät ihmiset.
Saa syrjäytyä - vähän
Tietty erakoituminen kuuluu vanhenemiseen. Aktiivisesti syrjäytyvä vanhus vetää itse kontaktejaan pois. Passiivisesti syrjäydytään silloin kun esimerkiksi sairastutaan ja pudotaan kelkasta.
- Syrjään vetäytyminen on osittain normaali prosessi, mutta kyllä omista ihmiskontakteista täytyisi silti pitää huoli. On turha miettiä kenen vuoro on soittaa. Voittaja on se, joka ottaa yhteyttä, Pirkko Lahti painottaa.
- Kun ihminen kuolee, hänet kantaa hautaan kuusi ihmistä. Minä sanon aina, että ihmisellä pitäisi olla jo eläessään katsottuna "arkunkantajat", sellaiset ihmiset, jotka auttavat ja kantavat vaikeiden aikojen yli.
Höpötys ei ole höpöhöpöä
Terveellisen elämän niksit ovat vanhuksille pääosin samat kuin kaikenikäisille. Riittävä uni ja oikeanlainen ravinto auttavat pitkälle. Pirkko Lahti painottaa myös erityisesti ruoasta nauttimista.
- Syöminen on demonisoitu. Nykyään ei voi pistää palaa suuhunsa miettimättä onko siinä liikaa kaloreita tai onko leipä vaarallista. Ruoasta kannattaisi nauttia, ja yksin asuvienkin pitäisi esimerkiksi kattaa itselleen ruokahetkeä varten.
Suun lihakset surkastuvat jos niitä ei käytä.
Unen ja ruoan lisäksi Lahti suosittelee yksin asuville itsekseen höpöttämistä.
- Suun lihakset surkastuvat jos niitä ei käytä. Puhekyky säilyy kun suuta käyttää. Kannattaa vaikka väittää vastaan radiolle ja kommentoida televisio-ohjelmia jos ei muuta keksi.
Vartti valitusta kärkeen
Valittaminen ja surkuttelu eivät kannata, edes suun lihasten harjoittamisen takia.
- Positiivisella elämänasenteella on mielialan kannalta iso vaikutus. Meidän pitäisi oppia rajaamaan sairaudet vain tiettyyn osaan kehoa. Voi ajatella, että tänään sattuu polveen tai päähän, mutta muuten olen aika hyvässä kunnossa. Kaikenlaiset krempat kuuluvat ikääntymiseen, mutta ihminen voi silti kokea itsensä terveeksi.
Terveyden esiin nostaminen on hyvin tärkeää onnellisen vanhuuden kannalta, mutta Pirkko Lahti myöntää itsekin sortuvansa valittamiseen aika ajoin.
- Meillä on porukassa sääntö, että sairauksista saa valittaa vain vartin heti tapaamisen aluksi ja sitten pitää puhua muusta. Me siirrymmekin valitusvaiheesta suoraan haukkumaan palveluita ja poliitikkoja, nainen nauraa.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Motoristi kuoli Tampereella
Moottoripyörällä liikenteessä ollut keski-ikäinen tamperelainen mies kuoli lauantaina onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Paperirullat paloivat Tampereella tuhoutuneen varastorakennuksen tontilla
Tulipalo ei pelastuslaitoksen mukaan liity vappuaattona tapahtuneeseen suurpaloon, joka tuhosi samalla tontilla sijainneen varastorakennuksen.
Ketjukolari katkaisi liikenteen Kangasalla
Kolme autoa vaurioitui kolarissa, mutta henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Pilkingtonilla jälleen yt-neuvottelut
Tampereen ja Laitilan tehtailla on uhattuna yhteensä 40 työpaikkaa. Euroopan vaikea markkinatilanne taustalla.
Tuore ministeri Pia Viitanen on jo käärinyt hihansa
Demarien ministeriruletti pyöräytti tamperelaisen kansanedustajan Pia Viitasen perjantaina asunto- ja viestintäministeriksi. Uusi ministeri puhkuu toimintatarmoa.
Ilmalaiva tutkii ilmastonmuutosta Jämijärvellä - tutkijat tyytyväisiä tuloksiin
Suomessa tutkijat selvittävät, kuinka paljon luonto vaikuttaa pienhiukkaspitoisuuksiin. Suomen ilmakehästä haetaan vertailukohtaa Keski-Euroopan saastuneemmille ympäristöille.
Rehtori: Olin oman kouluni epäonnisin ylioppilas
Perjantaina lukioissa on nähty paljon iloisia hymyjä, mutta joukkoon mahtuu aina myös pettymyksiä. Ikaalisissa epäonnisia kokelaita lohduttaa rehtori, jolla on asiasta omakohtaista kokemusta.
Gustafsson täsmentää: Ministerivaihdokset tietoon tekstiviestillä – Urpilainen soitti jo torstaina
SDP:n ministeriryhmän muutokset eivät miellytä tehtävänsä menettänyttä Jukka Gustafssonia.
