Synnytyksen jälkeistä masennusta ei vieläkään huomata eikä hoideta riittävästi, mistä kertoo tämän päivän karmiva uutinen Suomen kultamitalista lapsensurmien tilastoissa. Siksi artikkeli on hyvä ja tarpeellinen.

Mutta yksi asia karmii: Masennus ei ole itse aiheutettu sairaus sen enempää kuin rinta- tai eturauhassyöpä!

'Epärealistisilla odotuksilla' tai 'ruusunpunaisilla silmälaseilla' voi yrittää piilottaa luurankojaan kaappiin ja siten pahentaa ongelmiaan, mutta ne eivät aiheuta masennusta.

Masennus johtuu ihmisen reagoinnista elämäntilanteensa ja aineenvaihduntansa tasapainon häiriöihin. Se, että hakee siihen syytä omista haaveistaan, on vain haitaksi. Häpeä ja syyllisyys, oma tai toisten, vain haittaavat paranemista. Niiden taakse ei saa piilottaa masennuksensa todellisia syitä

"Masennus tulee kuukauden, usean kuukauden tai jopa vuoden kuluttua synnytyksestä." Tämä ei pidä paikkaansa. Se voi tulla noin pitkän ajan kuluttua, mutta usein alkaa heti parin päivän kuluttua synnytyksestä. Silloin sen erottaa ns. baby bluesista se, että tila ei kohene parissa viikossa.

3 lasta tehnyt - Ihan kuin itse olisin kirjoittanut. Upeaa. Puit niin täydellisesti ainakin oman äitiysvapaani sanoihin, etten itse paremmin olisi kyennyt. Rakastan ihanaa pikkuista lastani suunnattomasti, mutta kotona oleminen oli tuskaisaa. Ei sopinut minulle pätkääkään. Nyt töihin palattuani olen parempi äiti, ihminen ja ystävä ympäröivälle maailmalle. On todella edesvatuutonta puhua vanheimpanvapaasta "elämän parhaana aikana", sillä suurimmalle osalle äideistä joista tunnen se ei todellakaan sitä ole ollut. Ja todella viivaan sanaa suuremmalle osalle. Niille isistä, jotka ovat tuttavapiiristäni jääneet kotiin kuukaudeksikin vauvan kanssa, on muodostunut todella urhollinen kuva niistä naisista, jotka ovat vuodenkin kotona lapsen kanssa. Tästä aiheesta olisi paljonkin sanottavaa mutta jätän tämän nyt tähän. Mutta todellakin siis ihmettelen tätä "ihanaa-ihanaa" -markkinointia kotiin jäämisen ympärillä, koska oma laaja kokemukseni lähipiiristäni on täysin päinvastainen. Haistelen, että kyseessä on sovistinen propaganda, jolla naiset saadaan sisäsyntyisen tunnollisuuden ja syyllisyyden kautta hiljaisiksi. Kummastuttaa vaan, että miksi naiset tekevät sitä toisilleen.

Olen suhteellisen varma, että jatkoksi tähän tulee kirjoituksia, joissa päivitellään, että miksi sitten niitä lapsia hankitaan jos se on noin kamalaa. Sanokaa rauhassa mitä sanotte, se on teidän oikeutenne. En ole siihen tilivelvollinen, enkä kiinnostunut vastaamaan. Perheitä, vanhempia ja elämäntilanteita on niin joka lähtöön. En minäkään ala syyllistämään niitä naisia puolestani, jotka minua parjaavat. Moneltakin olisin vastavuoroisesti voinut kysyä: "Mikset sinä ole hankkinut kunnon koulutusta? Mikset ole töissä? Miksi elä tulonsiirtojen varassa, jotka minä maksan? Miksi hankit perheen, jos et sen elatukseen pysty osallistumaan?"

Ja loppujen lopuksi olen onnellinen näin. Minulla on suloinen pienokainen, hän rakastaa hoitopaikassa oloa ja illalla hänellä iloinen äiti, joka jaksaa kärsivällisesti ottaa vastaan pienet kiukunpuuskatkin.

Tässä eräänä päivänä oli mediassa uutinen jossa kerrottiin kuinka ihmisiä nykyisin opetetaan hengittämään oikein. Naistenlehdet kertovat jatkuvasti kuinka parisuhdetta pitää hoitaa, kuinka tulee olla sängyssä, mitä pitää syödä kuinka monta grammaa, ja millä tavalla oma peppu tulee pyyhkiä.

Tällaisessa ympäristössä kasvaa ihmiseksi joka ei osaa mitään ilman että on sen lukenut lehdestä. Ja kodin perushoidosta ei tiedetä yhtään mitään. Jos likaa on jossakin, niin tiskipöydän alla on 40 erilaista spraypulloa, joissa ainakin jossain niistä mainitaan juuri se kohde joka tuli likaiseksi. Jotkut eivät edes tiedä koska keitetyt perunat ovat valmiita, puhumattakaan nyt sentään että osaisi tehdä tavallisen ruskeakastikkeen.

Kun sitten 9kk kaikki kohkaavat kilpaa että "sun elämä tulee muuttumaan ihan kokonaan" ja että "tämä on tärkein asia mitä ikinä tulet tekemään" ja neuvolassa julistetaan miten "aivan erityisen todella tärkeä" tämä ja tämä ja tämä juttu on, niin alkaahan sitä luulla että lapsen tultua maailmaan muuttuu taivas vaaleanpuaiseksi tai violetiksi, ja lehmätkin lentävät.

Sitten yhtäkkiä, mikään ei ole muuttunut. Paitsi se että nyt pitää olla yksin kotona, ja tuossa on tuo pötkylä, ja "mitämä ny teen kun se on hiljaa, onksse kuollut, ja mitämä ny teen kun siitä kuuluu ääni. Onko sillä kylmä, onko sillä nälkä, jos sillä on joku hätä." Jos vielä kaiken tämän päälle tosiaan tulee ajatelleeksi että tuossahan on kokonaisen ihmisen alku, ja mitä minä nyt teen vaikuttaa koko sen elämään, niin ihminen joka ei koskaan ole ollut vastuussa mistään voi jo alkaa tuntea itsensä riittämättömäksi.

Siihen kun lisää sen että ihmiset eivät ole nähneet pikkuvauvoja "livenä" ennen kuin itselle sellainen tuli, ja ettei kukaan tuttavapiiristäkään ole vielä saanut lasta, ja omat vanhemmat ovat joko kuolleet tai asuvat kaukana, ja eihän omalta äidiltä voi kysyä koska hänelle täytyy tietenkin todistaa että osaa ja pärjää, jne jne. niin jo alkavat asiat mennä solmuun.

Myös fysiologiset syyt lisäävät masennuksen riskiä. Etenkin ne jotka ovat olleet liikkuvaisia ja nyt "joutuvat" istumaan kotona sisällä päivät pitkät, menettävät ruumiinkuntoa, ja sen aleneminen yleensä jo huonontaa mielialaa. Ystävien kanssa ei enää ole yhteisiä puheenaiheita, eikä edes työpaikan draamat ole enää elävöittämässä elämää.

Avioseksikään ei enää ole entisensä. Sen prioriteetti on tippunut ykkösestä kauas kaiken maailman uusien prioriteettien taakse, monen mielestä muu kuin tuikitavallinen seksi tuntuukin nyt yhtäkkiä liian irstaalta. Paikat ovat aluksi kipeät, ja jos vielä mies on ollut mukana synnytyksessä, kokee hän usein sen vaikuttavan vielä ylimääräisesti mieltä häiritsevänä asiana.

Täytyy myös muistaa että jos ensisynnyttäjä alkaa lähennellä neljääkymmentä eikä kahta kymmentä, niin vauvaproblematiikan kuin myös arjen tilanteiden hallinta on ikäänkuin teoreettisempaa ja analyyttisempää. Asioita mietitään jo ennalta, yritetään selvitä "järkevästi ja aikuisesti" asioista, siinä missä parikymppiselle vauvan putkahdus maailmaan on paljon luonnollisempi ja mutkattomampi juttu. Nuorena on ikäänkuin jatkuvaa arkea se että uusia ja ihmeellisiä asioita tapahtuu koko ajan. Silloin jokin vauvan tulo ei olekaan ensimmäinen uusi asia viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Valitettavasti minulla ei ole ratkaisuehdotuksia tähän sen enempää kuin ne samat itsestäänselvyydet joita lehdissä kerrataan. Tyydynkin vain toivomaan jaksamista uusille äideille. Ehkä tämän lukeminen jo sinänsä voi auttaa jotakuta.