Onnibus laajentaa Etelä-Karjalaan
Halvoilla lippujen hinnoilla kilpaileva Onnibus aikoo laajentaa reittejään Lappeenrantaan ja Imatralle. Myös Kymenlaaksoon avautuu syksyllä reitti Helsingistä Vaalimaalle.
Onnibus on jo aloittanut neuvottelut paikallisten bussiyrittäjien kanssa. Tavoitteena on, että linja-autoreitti Imatralta Lappeenrannan ja Kouvolan kautta Lahteen saataisiin avattua lokakuussa. Myös Kymenlaaksoon avautuu syksyllä reitti Helsingistä Vaalimaalle.
Tällä hetkellä Onnibus liikennöi kolmella reitillä. Kaksi uutta reittiä on aloitusta vaille valmiina. Tulevaisuuden suunnitelmissa yhtiöllä on useita uusia bussiyhteyksiä ympäri Suomen.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Kellumalla rennoksi
NASAn astronauttien harjoitusohjelmista sovellettu rentoutuskellunta on siirretty luonnonhelmaan. Tunnin kellunnan Vuoksen vesistössä väitetään vastaavan kuuden tunnin unta.
Rilli-kissa: kesästä tulee lämmin ja vähäsateinen
Taipalsaaren maankuulu sääkissa on naukunut mahtavan ennusteen. Juhannuksenakin saadaan tänä vuonna nauttia auringosta ja lämmöstä.
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
