Onnistunut potretti edellyttää kuvattavalta heittäytymistä
Kesällä valokuvaamoissa on vilskettä, kun ensin kuvataan kouluista valmistuvat, sitten hääparit ja rippilapset. Sekä kuvaaja että kuvattava toivovat kuvalta jotain "erilaista".
Digikamerat mullistivat kotitalouksien valokuvaamisen, kun napsittavien kuvien määrä moninkertaistui ja kehitettävien määrä pieneni. Kuvaamoissa perinteinen valokuva elää yhä kulta-aikaansa.
- Kyllä ns. klassisille kuville on kysyntää. Esimerkiksi hääkuvien osalta perinteinen kuva ei varmaan koskaan häviä, arvelee valokuvaaja Marko Koivuporras Studio Streetistä Seinäjoelta.
Kaikki haluavat "jotain erilaista"
Vaikka potreteissa yhä ollaan melko perinteisiä, yhä useampi kuvattava toivoo omaan kuvaansa jotakin erilaista.
- Kun sekä kuvaaja että kuvattavat ideoivat, syntyy hyviä tuloksia, kannustaa Marko Koivuporras asiakkaitaan.
Klassisiin kuviinkin saadaan vaihtelua, kun kuvaaja innostuu kokeilemaan erilaisia tyylejä ja tekniikoita. Hyvä kuva edellyttää heittäytymistä ja rohkeaa asennetta myös kuvattavalta.
- En varmasti naura ja studion ovikin laitetaan kuvauksen ajaksi lukkoon, rohkaisee valokuvaaja.
Vanhemmat mukaan lasten kuvauksiin
Monesti valokuvaan ikuistetaan valmistujan tai hääparin lisäksi jotakin heille tärkeätä.
- Esimerkiksi harrastusvälineitä on usein kuvarekvisiittana. Kaikenlaista, mitä ovesta vaan sisään mahtuu, naurahtaa valokuvaaja Marko Koivuporras.
Pienten lasten kuvaamisessa lasten vanhemmilla on tärkeä rooli.
- Vanhemmat tietävät kuvaajaa paremmin, miten lapsen saa nauramaan ja mukaan kuvaustilanteeseen, kertoo Marko Koivuporras.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Työt jatkuvat Seinäjoki-Oulu radalla
Seinäjoki-Oulu ratahankkeessa vuosi 2012 on työntäyteinen. Työt ovat jo hyvässä vaiheessa, mutta myös tulevana kesänä ratatyöt vaikuttavat jonkin verran junaliikenteeseen.
Ruokaperunan istutus täydessä vauhdissa
Syys- ja talviperunan istutus on päässyt tällä viikolla täyteen vauhtiin. Istutuksia on hidastanut viileä kevät. Samasta syystä myöskään paikkallista varhaisperunaa ei kannata odotella juhannuspöytään.
Hirvet harhailevat Vaasan moottoritiellä
Poliisi kehottaa autoilijoita Vaasan moottoritiellä lähiviikkoina varovaisuuteen. Emon karkottamat vuoden ikäiset hirvivasat ovat Vaasan moottoritiellä jokavuotinen ilmiö. Hirviä on eksynyt myös kaupungin keskustaan.
Suupohjan radalla juhlitaan
Suupohjan rata täyttää 100 vuotta. Aikoinaan Suupohjan radalla kulki myös henkilöliikennettä. Nykyään liikenne on pelkästään tavarankuljetusta, mutta juhlapäivän kunniaksi radalla kuljetetaan museojunalla matkustajia.
Ilmajoen kunta pitää Yli-Lauroselan museon auki
Museovirasto sulki talomuseon, mutta nyt kunta lähtee ainakin kesän ajaksi vetämään toimintaa. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun. Ilmajoella on perustettu työryhmä miettimään museon tulevaisuutta.
Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelmalle lainvoima
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelman hyväksymispäätöksestä tehdyt valitukset. Tiesuunnitelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle kuntiin.
Valmistuvia muistetaan tänään
Monissa oppilaitoksissa vietetään tänään valmistujaispäivää. Maisterit saavat todistuksensa ja myös alueen ammattikorkeakouluissa juhlitaan tutkintonsa suorittaneita. Seinäjoen ja Vaasan AMK:sta valmistuneiden nimet löytyvät myös täältä!
Alisuorittanut VPS ryhdistäytyi HJK:n kustannuksella
Steven Morrisseyn maali riitti VPS:lle yllätysvoittoon kotiottelussa mestari-HJK:ta vastaan. Helsinkiläisten viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Kaapeli-tv pimeni kymmenissä tuhansissa kodeissa Pohjanmaalla
Anvian kaapeliverkko pimeni suurelta osin päivällä eri puolilla pohjalaisaluetta. Ongelma kosketti laajimmillaan lähes puolta Anvian kaapeliverkon asiakaista, eli yli 33 000 taloutta.
Saarakkala: Puoluetuki ja nuorisojärjestötuki uudistettava
Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala vaatii, että puoluetuki uudistetaan eduskuntavaalien äänimäärään perustuvaksi. Myös poliittisten nuorisojärjestöjen valtiolta saama tuki on sidottava puolueiden vaalikannatukseen perustuvaksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.