Onttolan ampumaradan käyttörajoitukset osuvat kipeästi harrastajiin
Rajavartioston ampumaradoilla Kontiolahden Onttolassa ammutaan tulevaisuudessa vain virka-aikana.
Pohjois-Karjalan rajavartiosto rajoittaa rajusti Onttolan ampumaratojen käyttöä Kontiolahdella.
Näillä näkymin vuoden 2015 alusta alkaen radoilla ammutaan vain virka-aikana. Toimenpiteellä vähennetään meluhaittaa niin, että ympäristöluvan ehdot täyttyvät.
Rajavartiosto haluaa turvata sen, että radat pysyvät tulevaisuudessa sen omien asevelvollisten ja henkilökunnan käytössä.
Joensuun Seudun Riistahoitoyhdistys on yksi radan ahkerista käyttäjistä. Sen noin 5000 jäsenestä kaksi kolmasosaa harjoittelee Onttolassa. Toiminnanohjaaja Matti Urjanheimo sanoo, että tulevat rajoitukset hankaloittavat suuresti metsästäjien mahdollisuuksia käydä Onttolassa.
- Se tarkoittaa sitä, että meillä hyvin harva metsästäjä pääsee ampumaan virka-aikana sinne, koska suurin osa on töissä. Ampumakokeetkin pitää järjestää sitten virka-aikana. Rata on meille todella tärkeä, Urjanheimo sanoo.
Monipuolinen rata monessa käytössä
Onttolassa ovat 300 ja 150 metrin radat, hirvirata, pienoiskiväärirata ja pistoolirata.
- Se on monipuolinen rata. Sieltä lähtee myös Joensuun Ampujilta harjoittelumahdollisuudet. Metsästäjäliitoltakin lähtee ampumamahdollisuus pois.
Urjanheimo ymmärtää hyvin rajavartioston itsekkäät tarpeet pitää radat käytössä ensisijaisesti omia tarpeita varten. Harmittavaksi tilanteen tekee se, että myös Kontiorannan radat ovat poistumassa harrastajien käytöstä varuskunnan laukkauttamisen myötä.
Hyvin harva metsästäjä pääsee ampumaan virka-aikana sinne.
Radoille rakennetaan kameravalvonta
Rajavartiosto kertoi suunnitelmistaan tiistai-iltana kunnille ja yhdistyksille. Maakuntaliitto järjestää jo ensi viikolla epävirallisen viranomaistapaamisen, jossa pohditaan, miten muuttuva tilanne otetaan huomioon maakuntakaavassa.
Pohjois-Karjalan rajavartiosto rakentaa Onttolan radoille tämän vuoden aikana kameravalvontajärjestelmän. Samassa yhteydessä 150 ja 300 metrin kivääriratojen ajotiet suljetaan aidoilla.
Näillä toimenpiteillä rajavartiosto tehostaa voimassa olevan ympäristöluvan ja ampumaradan sääntöjen noudattamisen valvontaa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Metsäkonekuljetuksessa kova ylikuorma - poliisi puuttui
Keskikarjalainen yrittäjä kuljetti kuorma-autollaan metsäkonetta Joensuussa. Poliisin tekemässä punnituksessa paljastui vaarallisen suuri ylikuorma.
Kiukkuiset metsot ja äreät kottaraiset lintujen kauhugalleriassa
Otavalta on ilmestynyt suomeksi kuvakirja, joka on kovakantinen versio Alfred Hitchkockin vuoden 1963 kauhuelokuvasta "Linnut". Alkuteos on Mel Whiten kirjoittama ja National Geographicin julkaisema. Angry Birds: Ärhäkät linnut -kirjan värikäs siivekkäiden kauhugalleria on osa suomalaisen Rovion maailmanvalloitusta.
Mari Laukkanen harjoittelee kohti olympialaisia
Enon Kisapoikia edustava ampumahiihtäjä Mari Laukkanen harjoittelee jo tiukasti uutta kautta varten. Viime kaudella parhaimmillaan ampumahiihdon maailmancupissa 10. sijalle hiihtänyt Laukkanen valmistautuu olympiavuoteen pääosin tutuin menetelmin. Korkealla sijaitseva Sotshi vaatii korkeanpaikan leirien tarkaa suunnittelua.
Vanhalle kaivokselle saatiin ravintolayrittäjä - elämyspuisto vielä ilman
Outokumpulaisen matkailualueen tyhjilleen jääneet neljä ravintolaa ovat saaneet yrittäjän. Sen sijaan koko perheen elämyspuistolle ei ole vielä löytynyt vetäjää.
Kala kuuluu ruokapöytään Pielisen rannalla
Me suomalaiset herkuttelemme lohella ja muikuilla, ranskalaisten herkkua puolestaan on paistettu hauki. Tähän johtopäätökseen ovat tulleet Vuonislahden Herranniemen keittiössä hääräävät naiset. Naisilla on kalaruokien suhteen yksi muistisääntö, kala ei odota pöydässä ruokailijoita vaan ruokailijat odottavat kalaa.
Oma koti kullan kallis on kauhein paikka Pohjois-Karjalassa?
Ylen poliisilta pyytämän selvityksen mukaan Pohjois-Karjalan poliisilaitosta työllistävät kaikkien eniten kotihälytykset. Maakunnan poliisilta kului kotihälytysten hoitoon viime vuonna työtunnit yhteenlaskettuna kaikkiaan 91 vuorokautta. Listalla toisena ovat häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta.
Väärennetty Mersu narahti itärajalla - venäläismies epäiltynä
Epäilty väärennysrikos on paljastunut Niiralan rajatarkastusasemalla Tohmajärvellä. Henkilöauton valmistenumero, tyyppikilpi ja rekisterikilvet oli vaihdettu.
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka häviää tai laajenee
Liperin Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka uhkaa hävitä, sillä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos suunnittelee siirtävänsä kalustonsa pois Arvinsalmella sijaitsevasta varastosta, koska varastorakennuksen pihan pitäisi kunnostaa. Ely-keskus ehdottaa, että Liperin kunta maksaisi pihan kunnostamisen.
Polvijärvellä kipuillaan kuntaliitosselvityksen alla
Polvijärven kunnan itsenäisyys kuumentaa tunteita. Torstai-iltana valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen vetämässä tilaisuudessa kuultiin puheita kunnan itsenäisyyden puolesta, mutta myös selvitystyön tarpeellisuudesta.
