Oopperajuhlien satavuotiskesä alkuun
Savonlinnan Oopperajuhlien satavuotiskesä on saatu alkuun. Juhliin liittyy kymmeniä oheistapahtumia niin sanotun Fringe-festivaalin puitteissa. Esitykset Olavinlinnassa aloittaa puolestaan satavuotisjuhlagaala 5. heinäkuuta.
Juhlakauden viettoon kuuluu oopperoiden lisäksi konsertteja, teatteria, performansseja, esitelmiä ja näyttelyitä, joista muodostuu SOFringe -tapahtumasarja. SOFringe tuo tapahtumia eri puolille kaupunkia, jo nyt olemassa olevia sekä aivan uusia. Myös kaupunkikuvaa koristellaan.
Tiistaina avattiin Johanna Oraksen ja Helena Vaarin yhteinen ooppera-aiheinen taidenäyttely Linnankadulla Oopperapuoti Putkassa. Muita näyttelyitä ovat muun muassa valokuvaaja Timo Seppäläisen 100-vuotta - 100-tähteä -näyttely, Maakuntamuseon näyttelyt ja Taidekeskus Retretin Jytkyt.
Satamapuistossa kaksi tapahtumaa päivässä
Kun oopperaesitykset alkavat, alkavat myös perinteiset aamun avaukset Satamapuistossa joka aamu klo 10.00. Juontaja Aarno Cronvallin vieraina käy Oopperajuhlien taiteilijoita sekä ajankohtaisia vierailijoita.
Iltapäivisin Satamapuistossa vietetään Luova Tauko 14.00. Esiintyjinä nähdään Munamies sekä paikallisia taiteilijoita kuten Puhallinorkesteri Saimaa, Savonlinna-kvartetti, Rantatie 44, Grandeville sekä Savonlinnan Oopperajuhlien vuoden taiteilija Iloinen Lapsikuoro.
Konsertteja ja klubielämää
Konsertteja järjestetään Tuomiokirkossa, Pikkukirkossa ja Savonlinnasalissa. Ohjelmissa juhlistetaan 100-vuotiasta Oopperajuhlaa, kuullaan kamarimusiikin helmiä, kesäpäivän konsertteja sekä Mestareita ja kisällejä.
Kesän konsertit huipentuvat 22.7. Oopperajuhlien ilmaiskonserttiin Savonlinnan torilla.
Fringe-klubilla järjestetään teosesittelyitä, juhlaluentoja sekä klubi-iltoja, joissa esiintyy myös suomalaisen viihdemaailman huippunimiä.
Näyttämön takana, urheilukentällä ja kaupungilla
Olavinlinnassa on mahdollisuus päästä näyttämön taakse Backstage -kierroksille oopperailtoina tiistaisin ja torstaisin.
Kyrönniemen kentällä järjestetään puolestaan urheilukisat kuin 100-vuotta sitten. Kaupungilla voi kohdata PopUp -esityksiä ja oopperaa nähdään myös elokuvateatterissa.
Olavinlinnassa soi 5.7. alkaen
Oopperajuhlien esitykset Olavinlinnassa alkavat 5.7. satavuotisjuhlagaalalla. Ensimmäinen oopperaensi-ilta on 6.7. Se on samalla Kimmo Hakolan La Fenice –oopperan maailmankantaesitys. Toinen kantaesitys, internet-yhteisön laatima Free Will, nähdään 21.7. Se on maailman ensimmäinen tällä tavalla tuotettu ooppera.
Kesän muut oopperat ovat juhlien historian merkkiteokset Mozartin Taikahuilu, Verdin Aida ja Wagnerin Lentävä Hollantilainen. Vieraileva Norjan Valtionooppera tuo lavalle Brittenin teoksen Peter Grimes sekä Gisle Kvernokken teoksen Neljäs yövahti.
Tänä vuonna on myös kansainvälinen laulukilpailu. Juhlien yleisötavoite on ennätyksellinen 70.000.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Laaja rötösvyyhti selvinnyt Etelä-Savossa - kahta nuorta epäillään useista murroista
Rikosnimikkeinä juttuvyyhdissä oli muun muassa törkeä varkaus, 19 varkautta, 10 vahingontekoa ja kaksi varkauden yritystä. Nuorten epäillään murtautuneen muun muassa lukittuihin veneisiin, autoihin sekä rakenteilla oleviin asuntoihin.
Etelä-Savo on turvallinen maakunta, mutta ei lintukoto
Rattijuopumusten määrä lisääntyy huolestuttavasti.
Mikkelissä kunnostettavasta sota-aineistosta tutkijoiden aarreaitta
Luettelointi ja parantuneet hakumahdollisuudet tuovat sota-ajan arjen helpommin tutkijoiden ulottuville.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Diktaattorin Elitkampen jää väliin - "Pääsee ruuna kesälomalle uiskentelemaan "
Juvalais-kangasniemeläisen ruunan taustajoukot ottivat viime hetken poisjäännin rauhallisesti. Vanhan vaivan ärtyminen estää kevätkauden rahakkaimman suomenhevosen osallistumisen Elitloppet-viikonloppuun.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi Kati Myllymäki
Myllymäki on Kouvolan nykyinen terveysjohtaja. Myllymäki aloittaa tehtävässä lokakuussa.
Mikkelin puominosturionnettomuuden taustalla laiminlyönti?
Kolmen henkilön vakavaan loukkaantumiseen johtaneen onnettomuuden syynä vaikuttaisi olevan huolimattomuus työturvallisuusasiossa.
Mikkelin keskussairaalan laajennus on saamassa lähtölaukauksen
Tavoitteena on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö Mikkelissä.
Savonlinnan Oopperajuhlien liput menevät kuin kuumille kiville
Sekä Savonlinnan Oopperajuhlat että Mikkelin Musiikkijuhlat myyvät hyvin.
