Opetusministeri: Lisää taideaineita perusopetukseen
Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) lupaa viedä peruskoulun tuntijakouudistuksen läpi tällä hallituskaudella. Uudistus parantaisi taide- ja taitoaineiden asemaa kouluissa. Gustafsson kertoi näkemyksensä tasavallan presidentti Tarja Halosen järjestämässä Presidenttifoorumissa Naantalin Kultarannassa.
Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) totesi alustuksessaan, että koulut voisivat olla nykyistä enemmän kulttuuri-innon synnyttäjiä. Gustafsson myös lupasi, että viime hallituksen torppaama peruskoulun tuntijakouudistus, joka parantaa taide- ja taitoaineiden asemaa, toteutetaan päätöksenä tämän hallituskauden aikana. Tämän kaikki 15 panelistia ottivat myönteisesti vastaan.
Tuntijakouudistus oli tapetilla jo edellisellä hallituskaudella, mutta se torpattiin loppuvuodesta 2010. Tuolloin mm. oppositiossa ollu SDP oli vastustajien joukossa. Nyt demariministeri on valmis asian eteenpäin viemiseen.
- Siitä olisi tuolloin tullut liian laaja ja kallis kokonaisuudistus. Nyt hallitusohjelmassa on sovittu, että toimeksianto on kapeampi. Ymmärrän näin, että nyt ykkösprioriteettina ovat taide- ja taitoaineet. Tuntijakouudistus tehdään nyt vähän suppeampana, kuin mitä edellinen hallitus ajatteli, Gustafsson perustelee.
- Viime hallituskaudella totesimme puolueena, että peruskouluun ollaan tuomassa liian paljon valinnaisuutta. Jos valinnaisuutta on liikaa, niin nuorten lähtötaso jatko-opintoihin pyrkiessä ei ole tasa-arvoinen, Gustafsson jatkaa.
Taideaineita pitää kuitenkin Gustafssonin mielestä lisätä perusopetuksessa.
- Pidän todella tärkeänä, että ne työskentelymuodot, jotka liittyvät draamaopetukseen, ovat mukana taito- ja taideaineissa.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen totesi, että tuntijakouudistus on ollut esillä jo aiemminkin, mutta edennyt hitaasti. Hän antoi tukensa Gustafssonin ponnistuksille uudistuksen edistämiseksi.
Onko tapahtumia jo liikaa?
Omissa avaussanoissaan Tarja Halonen puhui yleisemmin.
- Kulttuuri on yhteisöllinen asia. Ei vain ajan kuvaaja vaan myös muutoksen lähde, presidentti Halonen totesi.
Suomessa on tunnetusti paljon kulttuuritapahtumia. Halonen heitti ilmaan ajatuksen, että järjestäjien kenties pitäisi tehdä enemmän alueellista ja ajallista yhteistyötä. Vaarana on, että tapahtumia järjestetään vain, jotta saataisiin paikalle silmäätekeviä. Halosen mielestä yhteistyön kautta tapahtumakirjo saataisiin toimivammaksi.
Presidentti Halonen myös totesi, että suomalaiset mesenaatit eivät enää ole taiteen ja kulttuurin rahoittajia vaan innovaatioiden rahoittajia.
- Pikemminkin ollaan sadonkorjaajia kuin kylväjiä, Halonen pohti.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalono tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.