Vaalit 2011 |

Oppositio arvosteli kuntapolitiikkaa

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta arvostelivat erityisesti kuntapolitiikkaa hallitusohjelmasta tiistaina käydyssä eduskuntakeskustelussa.

Perussuomalaisten puheenvuoron käyttänyt Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi, että kuntien valtionosuuksiin tehtävä 631 miljoonan euron leikkaus aiheuttavaa automaattisesti säästöjä ja leikkauksia kaikkiin kunnallisiin palveluihin.

Hän korosti, että kunnallisverojen korotus ja palveluleikkaukset koskettavat kipeimmin juuri niitä, joilla ei ole varaa hankkia palveluitaan yksityiseltä sektorilta.

- Joten uskottavaa ja todellista köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämistä ei ole näköpiirissä tulevallakaan hallituskaudella, hän sanoi.

"Ainoa päämäärä on keskittäminen"

Myös keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Kimmo Tiilikainen sanoi ohjelman viiltävän erityisen syvään juuri kuntien rahoitusta. Hän muistutti, että Suomessa kunnat hoitavat lähes kaikki ihmisten arjessa tärkeät julkiset palvelut ja leikkaamalla kunnilta leikataan näistä palveluista.

Tiilikainen sanoi, että hallituksen ainoa yhteinen päämäärä on keskittäminen.

- Sinipunan pohjalle rakentuvan hallituksen päämääränä on voimalla ja pakolla keskitetty ja eriarvoistettu Suomi, hän sanoi.

Tiilikaisen mukaan ohjelman tekstitavoitteet ja talouslinja ovat lisäksi räikeässä ristiriidassa keskenään.

Katainen: Ei kannata demonisoida eikä pelätä

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vastasi kritiikkiin toteamalla, ettei kuntaremonttia kannata demonisoida eikä pelätä.

Hän sanoi, että Suomessa on yksinkertaisesti liikaa kuntia, eikä kaikilla kunnilla ole varaa rahoittaa palveluita.

Katainen korosti, että palveluita lakkautetaan ja veroja korotetaan nimenomaan niissä kunnissa, joissa ei ole asiakkaita tai varaa palvelujen tuottamiseen.

- Uudistetaan rakenteita, jotta meillä on varaa tuottaa niitä palveluita, hän sanoi.

Urpilainen: Säästöt vain prosentti taloudesta

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) puolestaan sanoi, että kuntapuolen säästöt ovat vain runsaan prosentin kuntien taloudesta.

Hän huomautti, että esimerkiksi Pihtiputaalla, jonka mummosta eduskunnassa oltiin huolissaan, valtionosuudet tulevat nousemaan.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä