Oriveden kultakaivos vähentää ympäristöhaittoja
Kaivosyhtiö Dragon Mining on aloittanut ympäristöhaittojen vähentämisen Oriveden kultakaivoksella. Suomen luonnonsuojeluliitto on tehnyt muistutuksen kultakaivoksen ympäristölupahakemuksesta.
Oriveden kultakaivos on aloittanut toimenpiteet ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Esimerkiksi veden juoksutusta alapuoliseen vesistöön on pienennetty. Kaivoksella myös kierrätetään prosessissa samaa vettä.
Kaivosyhtiö Dragon Miningin tuotantojohtaja Heimo Pöyry sanoo, että muista toimenpiteistä päätetään vielä loppuvuoden aikana. Kaivosyhtiö on palkannut ulkopuolisen konsultin tutkimaan alapuolisen vesistön kuntoa.
Suomen luonnonsuojeluliitto on tehnyt muistutuksen kultakaivoksen ympäristölupahakemuksesta. Liiton mukaan viranomaiset katsovat läpi sormien kultakaivoksen ympäristötuhoja.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
Puistola: Palaan menestyvään joukkueeseen
Kokenut Pasi Puistola palaa Tapparan takalinjoille. Puistola uskoo, että Tappara menestyy tulevaisuudessakin.
Sadat haluavat poliisiksi
Poliisikoulutus on muuttumassa, joten sadat innokkaat haluavat vanhan malliseen peruskoulutukseen
Tapparalla massiivinen sopimuspäivä: Nieminen, Puistola, Hetenyi, Jormakka, Kuusela...
SM-liigan hopeajoukkueella on kasassa roima tukku pelaajasopimuksia. Muun muassa Ville Nieminen jatkaa Tapparassa.
Jäteveden purkuputki kuumentaa tunteita Tampereen Teiskossa
Tampereen Kämmenniemen jätevedenpuhdistamon jätevedet ovat kuumentaneet tunteita jo vuosia. Kämmenniemeläiset suorastaan hiiltyvät, kun tulee puhe uudesta purkuputkesta. Asukkaat haluavat jätevesiasian kuntoon ja keräävät nimiä adressiin.
Tyyt - tyyt - tyyt: "Kaikki asiakasneuvojamme ovat varattuja"
Suurimpien TE-toimistojen puhelinongelmat piinaavat työttömiä työnhakijoita. Osa asiakkaista on hätääntynyt, koska he pelkäävät menettävänsä korvauksia.
Liivijengiläisiä syytetään törkeistä rikoksista
Turun käräjäoikeus on koolla poikkeuksellisesti Turun vankilassa. Maanantaina alkoi oikeudenkäynti, jossa syytettyinä on 14 henkilöä. Osalla syytetyistä on yhteyksiä United Brotherhood -rikollisjärjestöön.
Poliisi kaipaa havaintoja Lielahden palosta
Pirkanmaan poliisi epäilee, että Tampereen Lielahden Sellukadulla perjantaina illalla roihunneet paperirullat sytytettiin tahallaan.
Kesälämpö toi Pirkanmaan poliisille kiireisen viikonvaihteen
Varsin lämmin ja kesäinen sää sai väen ulos ja puistoihin Pirkanmaallakin. Pelastusviranomaisilla riitti tehtäviä eri puolilla maakuntaa.
Aloittavan kalastajan ABC – tunne edes nämä
Kalastuskausi on jo hyvässä vauhdissa. Yle Uutiset kokosi perusteet aloittelijalle. Mille kalalle maistuvat leipäpallot ja etanat? Entä mitkä kalat viihtyvät vain sisävesissä? Milloin taimen syö parhaiten ja milloin kannattaa narrata kuhaa? Hanki tänä kesänä edes koho ja koukku ja lähde kokeilemaan kalaonneasi.
