Kotimaa |

Osa korkeakouluista käyttää suuria summia markkinointiin

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen kyselyn mukaan korkeakoulujen markkinointibudjetit nousevat kovimmillaan yli 350 000 euroon ja jäävät alhaisimmillaan alle kymppitonniin.

Oppilaat menevät sisään Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ovesta.
Kuva: YLE

Kyselyyn vastasi 13 yliopistoa ja 18 ammattikorkeakoulua. Oppilaitokset yrittävät mainonnallaan ennen kaikkea houkutella uusia opiskelijoita.

Kymenlaakson ja Satakunnan ammattikorkeakoulut laittavat markkinointiin tänä vuonna 200 000 euroa ja Mikkelin ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulut peräti 350 000 euroa. Teatterikorkeakoulu on ilmoittanut sijoittavansa markkinointiin tänä vuonna 7 000 euroa.

Sunnuntaisuomalaisen mukaan oppilaitoksen koko ei näytä vaikuttavan budjetteihin. Markkinointiin sisältyvät media- ja verkkomainonnasta, tapahtumista ja painotöistä syntyneet kulut.

Haku ammattikorkeakouluihin on parhaillaan käynnissä. Yhteishaku päättyy huhtikuun puolivälissä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä