Kotimaa |

Osa kunnista nostaa verotustaan

Kunnista 49 nostaa ensi vuonna tuloveroprosenttiaan, kertoo Kuntaliitto. Suomessa on vuonna 2011 yhteensä 336 kuntaa, joista suurin osa pitää tuloveroprosenttinsa ennallaan. Keskimääräinen veroprosentti on ensi vuonna 19,17.

Grafiikka
Kuva: YLE Uutisgrafiikka

Keskimääräinen tuloveroprosentti nousee ensi vuonna tästä vuodesta 0,2 prosenttiyksikköä. Yleisin korotus on 0,5 prosenttiyksikköä, mutta seitsemän kuntaa on ilmoittanut Kuntaliiton kyselyssä nostavansa veroa prosenttiyksiköllä.

Tuloveroprosenttiaan laskee kuusi kuntaa: Heinola, Keminmaa, Pelkosenniemi, Puolanka, Eckerö ja Geta. Näiden kuntien verotuspiiriin kuuluu noin 35 000 asukasta.

Korotukset taas koskevat noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Korotusten myötä kuntien tulot kasvavat yhteensä noin 175 miljoonalla eurolla.

Suomen kunnista yli kuudennes nostaa ensi vuonna tuloveroaan. Tänä vuonna nostajia oli ennätyksellisesti hieman yli puolet kunnista.

Kuntaliiton mukaan korotuksia hillitsee valtion viime vuonna tekemä kuntatalouden tervehdyttämispaketti, jonka vaikutus on tänä vuonna yli 700 miljoonaa euroa. Kuntien menot kuitenkin kasvavat yhä tuloja nopeammin.

- Kansalaisten peruspalveluista vastaaminen on kunnille jatkossakin haasteellista. Väestön ikääntymisen aiheuttama palvelutarpeiden kasvu lisää edelleen veronkorotustarpeita, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Keskimäärin korkeinta tuloveroa maksavat Lapissa asuvat ja alhaisinta ahvenanmaalaiset. Verotuksen kärkipaikkaa pitävät Vihanti ja Tohmajärvi, joissa tuloverotus on 21,50 prosenttia. Matalin verotus on Saltvikissa, 16,25 prosenttia.

Pääomaverotuloja myös kunnille

Kietäväisen mielestä kuntien saamiin verotuloihin tarvittaisiin rakenteellisia uudistuksia ja tuottavuuden parantamista.

-Pääomaverotuksen tuotosta osa on kanavoitava kunnille, koska myös pääomatuloilla elävät käyttävät kuntapalveluita. Pääomaveron tuotto menee nykyisin kokonaan valtiolle.

Timo Kietäväisen mukaan myös jäteveron tuotto olisi ohjattava jätehuollosta vastaaville eli kunnille. Vakituisten asuntojen tontit taas olisi irrotettava yleisestä kiinteistöverosta.

Kiinteistöveroprosenttia korotetaan ensi vuonna noin 50 kunnassa, joista 45:ssä nostetaan sekä yleistä kiinteistöveroprosenttia että vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosenttia.

Kiinteistöverojen korotukset lisäävät kuntien tuloja ensi vuonna noin 12 miljoonalla eurolla.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä