Ulkomaat |

Osa suomalaisista vielä tavoittamatta Chilessä

Ulkoministeriö jatkaa edelleen Chilen suomalaisten kohtalon selvittelyä. Ministeriö ilmoittaa, että se on saanut viikonlopun aikana kyselyjä noin 200 suomalaisesta, joista noin 20 ei vielä ole saatu yhteyttä. Tavoittamista hankaloittaa yhä katkeileva puhelinliikenne. Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Alexander Stubb ovat esittäneet surunvalittelunsa Chilen maanjäristyksen johdosta.

Lähetystösihteeri Suvikki Silvennoinen kertoo, että heidän listallaan on tällä hetkellä 158 Chilessä olevan suomalaisen nimi, mutta osan nimistä takana on perhe. Kaikki suomalaiset eivät ole ilmoittaneet ulkoministeriölle oleskelustaan Chilessä, joten heistä edustusto saa tietoja vasta, kun sukulaiset ottavat yhteyttä.

Listalla on niiden Chilessä asuvien tai siellä matkalla olevien nimet, joista ministeriö tai edustusto ovat saaneet tiedon.

Edustustolle ei ole tullut tietoja, joiden mukaan loukkaantuneita tai kuolleita epäiltäisiin suomalaisiksi. Ainoa viittaus ulkomaalaisiin on ollut espanjalaisiin, Silvennoinen sanoo.



Tiedot tuhoista vielä vajavaiset

Silvennoinen kertoo, että Suomen lähetystöllä on ollut vaikeuksia saada tietoa myös järistystuhoista, koska heidän omat internetyhteytensä ovat poikki eikä televisiokaan ole toiminut. Lähetystö on ollut paljon radion varassa.

Lähempänä järistyskeskusta olevasta Chilen toiseksi suurimmasta kaupungista Concepcionista ei pitkään aikaan saatu mitään vahvistettuja tietoja. Kaupunkiin johtavia siltoja on romahtanut. Kaupungin keskustassa on sortunut rakennuksia, myös melko uusi 14-kerroksinen rakennus. Sen raunioista on pelastettu ihmisiä, Silvennoinen kertoo.

Lähetystö sai yhteyden Concepcionissa olevaan Suomen kunniakonsuliin noin kello yhdeltä yöllä Suomen aikaa. Hän on kunnossa, ja hänellä on kaikkien niiden suomalaisten nimet, joista on tieto, että he olisivat Concepcionissa.

Viestiyhteydet vaurioituneet

Maanjäristys on katkonut sähköjä ja puhelinyhteyksiä, ja GSM-kentät ovat tukkiutuneet. Siksi tekstiviesti on varmin tapa saada yhteyttä Chilessä oleviin.

Omaisistaan huolestuneet suomalaiset voivat halutessaan soittaa ulkoministeriön numeroon 0800 04444 tiedusteluja varten. Omaisia myös pyydetään ottamaan yhteyttä, mikäli he ovat saaneet yhteyden Chilessä oleviin lähiomaisiinsa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä