Yle Uutiset selkosuomeksi

Perjantai 9.12.2016 (tv)

4 ihmistä kuoli tulipalossa Helsingissä. Postinjakajia on liian vähän. Lapissa on nyt paljon turisteja. Suomen Kansallisteatteri esittää nukketeatteria aikuisille. Lauantaina sää on talvinen.

Perjantai 9.12.2016 (radio)

Medvedev ja Sipilä

Tapaaminen 09.12.2016 Oulu.
Pääministerit Dmitri Medvedev ja Juha Sipilä Oulussa. Kuva: Yle

Suomen ja Venäjän pääministerit ovat tavanneet Oulussa, Pohjois-Suomessa.

Pääministerit Dmitri Medvedev ja Juha Sipilä keskustelivat esimerkiksi uudesta tietoliikennekaapelista. Kaapeli voidaan ehkä vetää pohjoista merireittiä pitkin Aasiasta Eurooppaan. Jos kaapeli rakennetaan, tietoliikenne Aasian ja Euroopan välillä tulee nopeammaksi.

Pääministeri Medvedevin mielestä kaapelisuunnitelma on mielenkiintoinen. Jos kaapeli rakennetaan, siitä voi olla hyötyä monelle maalle, Medvedev sanoi.

Suomi on tosi kiinnostunut uudesta kaapelista. Pääministeri Sipilä sanoi, että Oulu on oikea paikka keskustella tietoliikenteestä. Oulussa on paljon tietoliikennealan firmoja.

Helsingin tulipalo

Palomiehiä kerrostalon edustalla Vuosaaressa varhain perjantaiaamuna 9. joulukuuta.
Palomiehiä Vuosaaressa. Kuva: Yle

Helsingissä oli paha tulipalo torstain ja perjantain välisenä yönä. Tulipalossa kuolivat äiti ja 3 pientä lasta. Perheen isä oli työssä yövuorossa tulipalon aikana.

Tulipalo oli Helsingin Vuosaaressa. Tuli tuhosi asunnon, joka on kerrostalon 6. kerroksessa. Asunnossa ei ollut palovaroitinta.

Palomestari Kimmo Tuominen kertoo, että palomiehet olivat paikalla nopeasti. Tulipalo ei levinnyt muihin asuntoihin.

Näin iso tulipalo ei ole Suomessa tavallinen. On harvinaista, että yhdessä tulipalossa kuolee monta ihmistä.

Vuoden turhake

Erilaisia muovipusseja.
Suomalaiset käyttävät 300 miljoonaa muovikassia joka vuosi. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Tämän vuoden turhake on valittu. Turhake tarkoittaa turhaa tavaraa, jota ei oikeasti tarvita. Tämän vuoden turhake on muovikassi.

Suomen Luonto -lehti valitsi turhakkeen. Lehti sai lukijoilta yli 500 ehdotusta. Lehti valitsi turhakkeeksi muovikassin, koska muovista on paljon haittaa ympäristölle.

Suomen Luonto -lehti kertoo, että Suomessa käytetään 300 miljoonaa muovikassia joka vuosi. Se tarkoittaa, että jokainen suomalainen käyttää 55 muovikassia vuodessa. Lisäksi suomalaiset käyttävät 900 miljoonaa ohutta muovipussia joka vuosi.

Saara Aalto

Saara Aalto
Saara Aalto kävi Helsingissä maanantaina. Kuva: Timo Korhonen / AOP

Suomalaiset jännittävät Britannian X Factor -musiikkikilpailua. Kilpailun finaali eli loppukilpailu on Britannian televisiossa lauantaina. Mukana on myös suomalainen laulaja Saara Aalto.

Monet suomalaiset seuraavat, miten Saara menestyy Britanniassa. Saara Aalto kävi maanantaina Helsingissä ja esiintyi faneille Helsingin Senaatintorilla. Esitys kuvattiin X Factor -ohjelmaan.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä