Sunnuntai 8.1.2017 (radio)

Pääministeri huolissaan Ruotsin turvallisuudesta

Puolikuva Löfvenistä tummassa puvussa. Taustalla Ruotsin lippu.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven Kuva: Maurizio Gambarini / EPA
Ruotsin pääministeri on huolissaan maan turvallisuudesta. Pääministeri Stefan Löfven sanoo, että suurimpia uhkia ovat Venäjä, terrorismi ja ilmastonmuutos. Pääministeri nostaa esille esimerkiksi oudot sukellusveneet Ruotsin merillä ja Itämeren sotilaallisen toiminnan kasvun.

Pääministeri pitää uhkina myös rikollisjengejä.

Ruotsin hallitus kertoo uudesta turvallisuusstrategiasta maanantaina.

Israelissa kuoli sotilaita terrori-iskussa

Video: Israelilaisia poliiseja ja pelastustyöntekijöitä paikalla, jossa kuorma-auto ajoi sotilaiden päälle.
00:28
Video: Reuters
Kuorma-auto on ajanut sotilaiden päälle Israelissa Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Iskussa kuoli 4 sotilasta ja 15 ihmistä loukkaantui. Sotilaat olivat nousemassa pois bussista, kun isku tapahtui. Kuorma-auton kuljettaja ammuttiin. Poliisi pitää tekoa terrorismina.

Palestiinalaiset ovat tehneet aikaisemmin iskuja israelilaisia vastaan ajoneuvoilla ja puukoilla yli vuoden ajan. Iskuissa on kuollut 40 israelilaista. Samaan aikaan sattuneissa välikohtauksissa on ammuttu yli 200 palestiinalaista.

Nokia-puhelin julki

Nokia 6 -älypuhelin.
Nokia 6 -puhelin. Kuva: HMD Global
Nokian nimi palaa takaisin matkapuhelinten markkinoille.  Suomalainen firma HMD Global on julkistanut ensimmäisen Nokia-merkkisen puhelimensa. Nokia 6 on älypuhelin ja se tulee aluksi myyntiin vain Kiinassa.

Kiinassa on kohta melkein 600 miljoonaa ihmistä, jotka käyttävät älypuhelimia.  Firma kertoo, että se aikoo tuoda vielä lisää uusia puhelimia myyntiin tämän vuoden aikana.

Nokia-firma ei tee enää matkapuhelimia. Firma keskittyy puhelinverkkojen rakentamiseen.

Suomalainen huippujääkiekkoilija loukkaantui

Video: Patrik Laine sai kovan taklauksen
Video
Katso itse taklaustilanne kuvaa klikkaamalla. Video: Viasat
Suomen kuumin jääkiekkopelaaja Patrik Laine on loukkaantunut NHL-jääkiekkoliigan pelissä. Winnipeg Jets -jääkiekkojoukkueen pelaaja, Patrik Laine taklattiin kovaa keskellä kenttää ja hän joutui jättämään pelin kesken. Laine ja toinen pelaaja löivät tilanteessa ilmeisesti päänsä yhteen. Lääkärit tutkivat nyt, saiko Laine aivotärähdyksen taklauksessa.

18-vuotias Laine pelaa 1. kauttaan NHL-ammattilaisliigassa ja on Winnipegin paras hyökkääjä.

Lämmin sää palaa Suomeen

jäätynyt kukkanen
Paukkupakkasista siirrytään lauhaan säähän. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
Säät vaihtelevat rajusti Suomessa. Pakkasta oli koko Suomessa tällä viikolla 20-40 astetta, mutta nyt sää lauhtuu selvästi. Lähipäivinä on jälleen lämmintä ja lämpötila on melkein koko maassa plusasteiden puolella. Etelässä voi sataa tiistaina ja keskiviikkona räntää tai vettä. Samalla lumet häviävät maasta. Näin suuret lämpötilan vaihtelut ovat epätavallisia.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.35.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomi 100: Terveisiä Suomi-kouluista

Tartto Suomiikoulu tervehdys.

Suomi 100: Suomalainen juttu

Joensuun Ison Myyn Alkon myymälä.

Vuosi kotoutumiskoulutuksessa

Luksian kotoutumiskoulutuksen ryhmä Ylessä.

Luksian opiskelijoiden videoblogi

Osa 1  Osa 2  Osa 3  Osa 4  Osa 5  Osa 6-7

Suomen säästä

Revontulet leimuavat Olkkajärvellä

YKI

Mirja Tarnanen ja Shadi Hatem.

Opiskelija kysyy. Professori vastaa.

Kuuntele keskustelun 1. osa

Kuuntele keskustelun 2. osa

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä