Kulttuuri |

Oscar-palkinto avaa ovia taiteellisesti kunnianhimoisille elokuville

Slummien miljonääri -elokuvan suurmenestys Oscar-gaalassa oli myönteinen yllätys Kansallisen audiovisuaalisen arkiston erikoistutkija Antti Alaselle.

Alanen pitää Slummien miljonäärin voittoa persoonallisena valintana. Elokuva on englanninkielinen, mutta kuvattu Intiassa ja sijoittuu intialaiseen populaarimaailmaan. Elokuvan ohjaaja Danny Boyle tunnetaan kunnianhimoisista ja persoonallisista elokuvista, kuten Trainspotting.

Alanen näkeekin Oscarien arvon merkittävänä muutenkin kuin kaupallisesti.

- Oscarit luovat tilaisuuksia ja avaavat ovia taiteellisesti lahjakkaille ja kunnianhimoisille tekijöille, jotka muuten olisivat joutuneet kamppailemaan paljon ahtaimmissa olosuhteissa. En yhtään vähättelisikään niiden merkitystä taiteellisesti.

Viime vuosian ehdokasasettelu on ollut Alasen mielestä myös laadukasta. Mikä tahansa ehdolle asetetuista elokuvista ansaitsisi voiton. Toisin on ollut ennen, jolloin palkinnoille on kivunnut nyt jo unohtamisen arvoisia elokuvia.

Jännitystä luovat myös palkinnon myöntämisperusteet. Mitkä elokuvat asetetaan ehdolle, ketkä ovat akatemian jäseniä ja ketkä lopulta äänestävät.

- Se on vähän sattumankauppaa, mutta se on myös iso osa palkinnon viihdyttävyyttä.

Slummien miljonääri saa Suomen ensi-iltansa maaliskuussa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä