Osmo Kokko: Hallitus taktikoi varuskunta- ja kuntakartoilla
Hallitus julkistaa keskiviikkona kaksi tunteita ja keskustelua herättävää uudistusta. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johdolla julkistetaan aamulla esitys puolustusvoimien säästöistä ja lakkautettavista joukko-osastoista. Hyvin todennäköisenä pidetään sitä, että Pohjois-Karjalan Prikaati on lakkautuslistalla.
Ja sitten kuntauudistusta valmistellut työryhmä luovuttaa ennen puoltapäivää selvityksensä hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle. Ennakkotietojen mukaan Suomeen kaavaillaan alle sataa kuntaa.
Oppositiopuolueissa epäillään, että hallitus taktikoi ja haluaa vaimentaa rajua kritiikkiä aikataulutuksella. Uudet kunta- ja varuskuntakartat esitellään tarkoituksella kertarytinällä presidentinvaalien jälkeen.
- Väistämättä tulee mieleen, että tässä on taktikoitu, kun viikonvaihteessa käytiin presidentinvaalien toinen kierros, ja alunperin kunta- ja varuskuntaesitykset oli tarkoitus tuoda julki jo menneellä viikolla. Olisi ollut rehellistä kertoa jo ennen tärkeitä vaaleja, ja tuoda maakunnan kannalta ikävät asiat esille, perussuomalaisten joensuulainen kansanedustaja Osmo Kokko toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Venäläinen helikopteri luvatta Suomen puolella?
Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii mahdollista helikopterin aiheuttamaa valtakunnan rajan ylittämistä Venäjältä Suomeen ja takaisin Venäjälle, Lieksan Otrosvaaran alueella.
John Deeren Joensuun tehtaalla juhlitaan 40 vuotta
Deere & Company -yhtiö perustettiin vuonna 1837 eli takana on 175 vuotta. John Deere Forestry Oy:n Joensuun tehdas puolestaan perustettiin vuonna 1972, ja niinpä tehtaalla vietetäänkin 40-vuotisjuhlavuotta. Juhlapuheiden aika oli perjantaina 25. toukokuuta.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Pohjois-Karjalaan kaksi uutta neuvosta
Tasavallan presidentti on myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen joensuulaiselle toimitusjohtajalle, ylioppilasmerkonomi Harri Jorma Bromanille ja maaviljelysneuvoksen arvonimen nurmeslaiselle maanviljelijälle, agrologi Timo Juhani Komulaislle.
Joensuun näyttelyssä 4600 koiraa
Joensuussa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Suvi-Karelia 2012 koiranäyttely, jossa on mukana koiria Suomen lisäksi myös muun muassa Venäjältä. Tuomareita raviradan näyttelysssä puolestaan on 13 maasta.
Joensuu edelleen mukana palvelukeskuksen paikkakunnaksi
Puolustusministeriö esittää Puolustusvoimien palvelukeskusta Kouvolaan tai Joensuuhun. Puolustusvoimien esittämä Tuusula sen sijaan on pudotettu pois. Sijoituspaikkakuntaa käsitellään ennen puolustusministeriön lopullista päätöstä vielä toukokuun aikana alueellistamisen koordinaatioryhmässä.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Jolkkonen vihkii ensimmäiset pappinsa
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen toimittaa ensimmäisen papiksi vihkimisen helluntaipäivän messun yhteydessä Kuopion tuomiokirkossa.
Tohmajärven eteläisissä kylissä maaseutu elää vireästi
Viikon kyläkiertue jatkuu tiistaina 29.5. Tohmajärvellä. Neljä kylää (Akkala, Jouhkola, Timola ja Riikola) muodostavat kylätoiminnassa Tohmajärven eteläiset kylän-kokonaisuuden.
Erikoisluokissa on imua
Erikoisluokkien vetovoima Joensuun kouluissa on vahva. Esimerkiksi Pielisjoen yläkoulun luonnontieteiden ja matematiikan luokalle Karsikkoon hakijoita oli kaksinkertainen määrä, mitä opetukseen mahtuu. Lyseon peruskoulun uusi englannin kielipainotteinen erikoisluokka yllätti. Hakijoita oli Joensuusta ja ympäristökunnista yli kaksikymmentä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.