Osta käteistä kaupasta
Suomalaisten kauppojen valikoimiin saatetaan lähiaikoina lisätä uusi tuote - käteinen raha. Pelkäksi käteislingoksi kauppa ei silti halua, vaan nostoa pitää edeltää osto.
Käteisen nostaminen kaupan tiskiltä saattaa tulla Suomessa laajamittaisesti mahdolliseksi lähikuukausina. Ennen nykyisiä sirukortteja käteistä saattoi saada etenkin pikkuliikkeistä pyöristämällä ostoksen summaa ylöspäin.
- Luottokunta on tuonut tällaisen osta ja nosta -palvelun, kertoo Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen.
Etenkin syrjäseuduilla käteisen saatavuus on heikentynyt. Joissain kunnissa on jopa maksettu, jotta pankkiautomaattia ei ole lakkautettu. Uusi palvelu saattaa helpottaa käteisen saatavuutta.
- Tästä on erittäin hyviä kokemuksia monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa tämä on ollut hyvin suosittu. Käteisen osuus pienenee koko ajan, mutta käteistä tarvitaan kuitenkin. Siihen vähäiseen käteisen tarpeeseen tämä on erinomainen lisä, ja uskon, että etenkin pienemmillä paikkakunnilla tällä on merkitystä, Kapanen sanoo.
Kauppias määrittelee noston edellytykset
Palvelun laajuus selviää, kun nähdään, miten moni kauppias ja yrittäjä uuteen järjestelmään liittyy. Palvelun ehdot myös vaihtelevat. Kauppias voi määritellä rahan nostoon oikeuttavalle ostokselle minimirajan ja toisaalta nostettavalle rahasummalle ylärajan. Luottokunta ei suosittele yli 400 euron kertanostoja kauppojen kassoilta.
- Tämä järjestelmä ymmärtääkseni vaatii aina oston. Enkä pitäisi positiivisena, jos kaupoista tulisi pankkikonttorien tai rahahuollon etäispäätteitä, sanoo Kaupan liiton asiamies Matti Räisänen.
Normaalista korttiostoksesta kauppa maksaa Luottokunnalle prosenttipohjaisen korvauksen. Käteisnostosta tätä maksua ei peritä, vaan se kirjautuu kuitille erillisenä toimenpiteenä. Luottokunta tulkitsee käteisnoston ilmaiseksi lisäpalveluksi. Kauppa taas näkee tekevänsä pankeille ja korttien liikkeellelaskijoille palveluksen.
- Jos käteistä kaupasta nostetaan, se on tietysti sen yrityksen ja palveluntarjoajan välinen neuvottelukysymys, että saako kauppa siitä korvausta. Mielestäni tulisi saada, Räisänen tulkitsee.
Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Keskustele uutisesta
Suomalaisten kauppojen valikoimiin saatetaan lähiaikoina lisätä uusi tuote - käteinen raha. Pelkäksi käteislingoksi kauppa ei silti halua, vaan nostoa pitää edeltää osto. Ostaisitko kaupasta käteistä?