Osuuskunta Kuuskaista valloittaa nyt Keski-Suomea
Nopeille valokuituyhteyksille on pienissä kunnissa kysyntää. Etelä-Pohjanmaan Kuusiokuntien laajakaistatarpeisiin perustettu Osuuskunta Kuuskaista rakentaa tänä vuonna voimakkaasti Keski-Suomeen. Työllisyysvaikutuksetkin ovat merkittävät.
Verkko-osuuskunta Kuuskaista laajenee voimakkaasti tänä vuonna. Eteläpohjalainen Kuuskaista rakentaa nopeaa valokuituverkkoa tänä vuonna peräti 18 keskisuomalaiseen kuntaan. Lisäksi kesällä alkaa rakentaminen myös viiteen päijäthämäläiseen kuntaan. Myös Kuusiokuntien alueella täydennetään valokuituverkkoa. Satoja uusia liittymiä on tulossa siis myös omalle alueelle.
Kuuskaistan toimitusjohtaja Petri Naukkarinen paljastaa, että viritelmiä on muuallekin, mutta tilannetta katsotaan rauhassa.
- Ensin Keski-Suomi ja Päijät-Häme ja sitten tarkastellaan, että lähdetäänkö vielä kauemmas, sanoo Naukkarinen. - Lähivuosien minimitavoite on kuitenkin 10 000 uutta asiakasta, jopa 20 000 on mahdollista.
Valokuitu on tulevaisuutta
Kuuskaista perustettiin alun perin siksi, että saataisiin toimivat ja nopeat tietoliikenneyhteydet Kuusiokuntien alueelle. Silloin operaattoreita eivät haja-asutusalueet juuri kiinnostaneet. Tarvetta näyttää kuitenkin edelleen olevan. Pienissä kunnissa vaihtoehtona on joko mobiililaajakaista tai valokuitu.
- Mobiiliyhteys ei välttämättä riitä, kun tulee uusia palveluja, esimerkiksi Netflixin tyyppisiä videopalveluja, sanoo Naukkarinen. - Valokuitu pärjää parhaiten. Sen maksiminopeutta ei ole vielä saavutettu, eikä tiedetä, paljonko sitä voi olla vielä.
Naukkarinen uskoo valokuidun pärjäävän pitkälle tulevaisuuteen. Mobiiliyhteydetkin tarvitsevat toimiakseen valokuitua. - Monet eivät edes osaa ajatella, että mobiiliyhteys on langaton vain kuluttajan ja tukiaseman välillä. Tukiasemakin tarvitsee valokuitua, kertoo Naukkarinen.
Valokuidun rakentaminen työllistää
Valokuitukaapelin rakentaminen on kallista, mutta työllistävää. Osuuskunta Kuuskaista on rekrytoinut viime aikoina runsaasti uutta työväkeä. Keski-Suomen projekteja varten on palkattu 13 työntekijää. Lisäksi puhutaan työporukoista, joiden määrä tulee olemaan 15-10 eli työntekijöiden määrä nousee jopa sataan.
Valokuituverkon rakentamisella on myös heijastusvaikutuksia. Se luo uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia, kuten ohjelmistokehittämistä ja sisällöntuotantoa.
- Euroopassa on arveltu, että valokuituverkko tuo noin 30 työpaikkaa alueelle keskimäärin. Ja tietysti se, että kun kunnassa on kunnon tietoliikenneyhteydet, se on aina houkuttelevaa yritysten kannalta, muistuttaa Naukkarinen.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.
Sieppaustutkinta: Jemenin kuolemanrangaistus on ongelma Suomen KRP:lle
Suomen keskusrikospoliisi on käynnistämässä yhdessä jemeniläisten viranomaisten kanssa rikostutkintaa sieppauksesta. Jemenissä käytössä oleva kuolemanrangaistus aiheuttaa ongelmia Suomen osallistumiselle rikostutkintaan.
Valio: Muutama tuhat ihmistä saattanut syödä myynnistä vedettyä papusekoitusta
Tuotetta on mennyt lähinnä kahviloihin ja henkilöstöravintoloihin, mutta myös pariin kouluun. Valio sai belgialaiselta tavarantoimittajaltaan ilmoituksen, jonka mukaan yhdessä erässä Valiolle toimitettua papu-siemenkasvissekoitusta saattaa olla hulluruohon siemeniä.
HS: OAJ tyrmää Pellon koulun kännykkäkiellon
Pellon koulun oppilailleen asettama kännykkäkielto on laiton, sanoo Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
200 ilmaista e-lehteä kirjastosta
Pääkaupunkiseudun kirjastot tarjoavat lähes 200 ulkomaista sähköistä aikakauslehteä ladattaviksi ilmaiseksi. Kokeilu on otettu innostuneesti vastaan. Palvelun käyttäminen vaatii jonkin verran tietoteknistä näppäryyttä.
