Turku |

Osuuskunta Ratas ja Ruuvi jatkaa Jukon jäljillä

Työn äänet hiljenivät Mynämäellä Kongskilde Jukon tiloissa pari vuotta sitten. Elämä on kuitenkin palannut laajoihin teollisuushalleihin, kun entisten työntekijöiden perustama osuuskunta ja Kongskilde Juko saivat pitkällisten neuvottelujen jälkeen sopimuspaperit selviksi.

Teollisuushalli
Kuva: Samuli Holopainen / Yle

Varsinais-Suomen ainoa osuuskuntapohjalta toimiva konepaja on aloittanut Mynämäellä Kongskilde Jukon teollisuushallissa.

Toisakymmentä Jukon entistä työntekijää perusti  osuuskunnan, joka valmistaa perunanistutus- ja nostokoneita, valmistaa varaosia ja tekee metallialan alihankintatöitä.

Uudelle osuuskunnalle myytiin lähes 150 Jukon peruja olevaa tuotantokonetta. Työtiloja vuokrattiin 1500 neliömetriä. Osuuskunta valittiin yritysmuodoksi, koska sen perustamiseen kynnys on suhteellisen matala.

- Osuuskunnassa pääsee alkuun pienemmillä kustannuksilla, joten perustajajäsenistä kenelläkään ei tarvinnut olla suurta pääomaa yrityksen perustamiseen, kertoo osuuskunta Ratas ja Ruuvin hallituksen puheenjohtaja Mikko Tuittu.

Jukon maatalouskoneiden tavaramerkki oli kaikkina toiminnan vuosikymmeninä se, että kaikki mahdollinen tehdään itse. Nelirivisessä perunanistutuskoneessa kaikki muu kuin hydrauliikka, renkaat ja muoviosat on valmistettu itse.

 

Alihankintatyöt tärkeitä osuuskunnalle

Ensimmäiset uudet istutus- ja nostokoneet on tarkoitus saada ensi kevään markkinoille. Myös Kongskilde Juko hyötyy uudesta yrityksestä.

Maatalouskone
Nelirivinen perunanistutuskone. Kuva: Samuli Holopainen / Yle

- Tehdyllä vuokrasopimuksella on turvattu, että asiakkaat voivat luottaa jälkihuoltoon. Varaosa-palvelut ja huolto toimii, sanoo Esko Martikainen Kongskilde Jukosta.

Tuotantopuolella tehdään myös erilaisia metallialan alihankintatöitä. Tarjolla on laajempi materiaalikirjo kuin Jukon aikana, pajalla käsitellään nyt myös esimerkiksi ruostumatonta terästä ja alumiinia.

Osuuskunnalla onkin vahva usko tulevaisuuteen. Etenkin alihankintapuolella töitä riittää ja uutta henkilökuntaakin saatetaan palkata.

- Meillä on laaja mahdollisuus tehdä samoja töitä, kuin Jukon aikaankin on ollut. Pajatyöt eli kuumatyöt ovat yksi valtti, ja teemme myös erikoisempia hammaspyöriä ja ketjupyöriä. Työntekijöitten mukana on tullut myös ammattitaitoa, Tuittu kertoo.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä