Lahti |

Otsonihoidosta apua selkävaivoihin - totta vai huuhaata?

Suomalainen kemisti ja tutkija Miika Sallinen väittää otsonihoidoista saatavan hyötyä välilevyn pullistumasta aiheutuviin selkävaivoihin. Alan asiantuntija, ortopedian ja traumatologian dosentti Juha-Pekka Kaukonen leimaa väitteet huuhaaksi.

Selkäkivuista, etenkin välilevyn pullistumista johtuvien hermopinteiden aiheuttamista kivuista kärsiville voi olla otsonihoidosta apua.



- Kyse on otsoni-injektioista, joilla voidaan lieventää kipuja nopeasti ja niiden avulla voi kivuista päästä eroon jopa lopullisesti, kertoo kemisti ja tutkija Miika Sallinen.



Kaikki tietävät, että otsoni on myrkyllistä hengitettäessä, mutta injektioiden muodossa sen uskotaan lievittävän kipuja.



- Otsonin reagoidessa kudoksessa syntyy yhdisteitä, joilla on kipuja ja tulehduksia lievittäviä vaikutuksia, täsmentää Sallinen.



Sallisen mukaan otsonin käyttöä kivunlievitykseen tutkittiin Italiassa 1960-luvulla ja nyt asia on nostettu uudelleen esille.



- Lääketieteellisten sovellusten määrä voi olla rajaton. Otsonista voi olla apua myös muissa hoidoissa, kertoo Sallinen.



Otsonihoito täyttää kaikki klassiset huuhaan merkit



Huuhaata, väitteet ovat liioiteltuja, näitä ei millään voi todistaa, sanoo vastaväittäjä.



- Tässä täyttyvät kaikki klassisen huuhaan tunnusmerkit. Väitteet ovat liioiteltuja ja tutkimukset todennäköisesti pötyä, jyrähtää ortopedian ja traumatologian dosentti Juha-Pekka Kaukonen.



Ulkomaisten tutkimusten alkuperä herättää myös epäilyjä, niin myös kertomukset nopeista paranemisista.



- Italialaiset ovat tunnettuja näistä oletetuista tutkimuksista, joille ei välttämättä löydy mitään todellisuuspohjaa. Kyseessä on kuitenkin kansan tauti, eli aina voi löytyä joku, joka kokee saaneensa tällaisesta hoidosta apua, pohtii Kaukonen.



Todennäköistä on, että hoidoista ei saa apua, mutta eivät ne vaarallisiakaan ole.



- Uskoisin, että selkävaivoihin näillä ei ole vaikutusta – taloudelliset vaikutukset ovat sitten asia erikseen, sillä tuskinpa näitä hoitoja ilmaiseksi annetaan, muistuttaa Kaukonen.

Lähteet:
YLE Lahti / Mikko Tuomikoski

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä