Oulu kertoi huolensa kokoomusministereille
Kokoomuksen ministeriryhmä jalkautui oululaisten pariin keskiviikkona aamupäivällä. ICT-alan irtisanomisista kärsivä Oulu on luovuttanut TEM:lle äkillistä rakennemuutosaluetta koskevan hakemuksen.
Kokoomusministerien vierailuajankohta on osuva Oulun kannalta. Kaupunkia koettelevat mm. Nokian vähennykset ja valtion tulo- ja menoarviota ensi vuodeksi viimeistellään lähipäivinä.
Edellisen kerran kokoomuksen ministeriryhmä vieraili Oulussa kymmenisen vuotta sitten Lipposen hallituksen aikaan. Nyt pääministeri Jyrki Katainen toi Ouluun viiden hengen ministeriryhmän.
Nokian potkut ja kasvava työikäisten määrä yhdistettynä väheneviin työpaikkoihin vaatii Oulun mukaan nyt määrätietoisia toimia uusien työpaikkojen luomiseksi.
Oulu raportoi ministereille, että työttömyys Oulun seudulla kääntyi kesällä terävään nousuun. Oulu on menettänyt tietotekniikka- eli ICT-alalta jo 2750 työpaikkaa vuodesta 2010.
- Oulu kiinnittää ministereiden huomiota myös nuorten suureen lukumäärään. Nuorille ei riitä opiskelupaikkoja omalta alueelta, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.).
ICT-rakennemuutoksen hoitaminen
Oulu laskee tukirahoitustarpeensa vaihtelevan lähivuosina 4,9 miljoonasta 10 miljoonaan euroon vuodessa. Oulu sitoutuu puolestaan yhteensä 13,3, miljoonan euron rahoitukseen painopistealueille vuosina 2012-2015 .
Oulu haluaa valtion tukevan uusien yritysten sijoittumista Oulun seudulle ja ICT-alan muunto- ja täydennyskoulutusta.
Nokialta irtisanottujen nk. Bridge -ohjelmaa linkitetään Oulun yliopiston tutkimusryhmiin ja koulutusohjelmiin. Yliopistoon perustetaan kahta uutta uutta professuuria, joista toisen on jo kerrottu kohdistuvan terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämiseen.
Rakennemuutosesityksen mukaan Oulun lupaavia kasvualoja on langaton tietoliikenne ja sen yhdistäminen terveys- ja hyvinvointialaan etenkin Kontinkankaan kampusaluetta kehittämällä.
Kontinkankaalle kaavaillaan reaaliympäristössä toimivaa testilaboratoriota, Mobile Health Living Lab:ia. Myös mm. ympäristö- ja energia-ala avaa kasvunäkymiä Oulun seudulle.
