Kotimaa |

Oulu putoaa korkealta ja kovaa

Teknologiakaupunki on vajonnut äkillisen rakennemuutoksen kastiin. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja työministeri Lauri Ihalainen (sd.) vierailevat torstaina Oulussa Nokian tilanteen vuoksi.

Nokian työntekijöitä saapumassa Nokian Oulun konttorille Peltolassa, 14. kesäkuuta 2012.
Nokian työntekijöitä saapumassa Nokian Oulun konttorille Peltolassa 14. kesäkuuta. Kuva: Markku Ruottinen/ Str/ Lehtikuva

Nokian vaikeudet vievät Oulun seudulta kerrannaisvaikutuksineen tuhatkunta työpaikkaa ja 14 miljoonan euron verotulot. Teknologiamaineeseensa ja kasvuun nojannut Oulun seutu on pudonnut nopeasti rakennemuutosalueeksi.

Viiden kunnan liittymästä syntyvä Uusi Oulu varautuu velan ottoon ja huomattavaan valtion tukirahoitukseen Nokian irtisanomisten vuoksi. Palveluja karsitaan ja verotuksen korotuspaineitakin on.

Budjettia kiristetään esimerkiksi sosiaali- ja terveyskuluista, jotka ovat olleet maan suurimmat.

Kaupunginjohtaja Matti Pennanen varoittaa tulevan suurkunnan valtuustoon mieliviä lupaamasta liikoja vaaleissa.

- Me emme ole leikanneet Oulussa vielä mistään. Olemme yrittäneet hillitä kasvua ja nyt jatkossa meidän on vaan pakko tehdä sitä ehkä vielä vahvemmin niin, että me pysymme niissä tavoitteissa mitä asetamme, Pennanen sanoo.

Kuntaliitossopimukseen kuuluvat investoinnit, koulut ja terveysasemat kyllä toteutetaan, mutta uuden tilanteen vaatimalla tavalla.

- Tarkoittaa sitä, että rahoitamme niitä velkarahalla, Pennanen jatkaa.

Oulussa uusi ja outo tilanne

Vuoden alusta Uuteen Ouluun liittyvä Oulunsalo on porskuttanut ICT-osaamisellaan ja huomattava osa verotuloista kertyy hyvätuloisten nokialaisten ansioista. Irtisanomisuutiset vetävät kunnanjohtaja Sirkka Ylitervon vakavaksi.

- Pahimmillaan Oulunsalossa tulee paljon isoja omakotitaloja myyntiin ja voi vain arvailla, miten markkinat tällaisen tilanteeseen suhtautuvat. Pahin uhka on tietenkin se, että myyntiajat on pitkiä ja varmaan monelle perheelle tuottaa vaikeuksia, Ylitervo pohtii.

Seuraukset ovat kuitenkin helpommin sulatettavissa isossa monikunnassa kuin yksin, vaikka veronkorotuksin.

- Uusi valtuusto sen sitten marraskuussa päättää, mutta kyllähän  paineita varmasti on, Ylitervo jatkaa.

Nokian tilanne - maailmantalouden kriisin ohella - kirpaisee koko maata, mutta Oulussa tilanne on uusi ja outo. Yhtäkkiä teknologiakaupunki on tipahtanut äkillisen rakennemuutoksen kastiin. Uuteen nousuun tarvitaan tähän asti vähän käytettyjä rahoitusvälineitä.

- Meillähän on Finnveran, Tekesin, Sitran ja valtion erilaisia mahdollisuuksia käyttää tällaisiin muutosprosesseihin ja niitä ruvetaan hakemaan  ja käymme keskusteluja valtion kanssa, millä tavoin tuotekehityspanostuksia kohdentaa ja saada ihmisiä työllistettyä sitä kautta, selittää kaupunginjohtaja Pennanen.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja työministeri Lauri Ihalainen (sd.) vierailevat tänään torstaina Oulussa Nokian tilanteen vuoksi. Eilen kaksikko vieraili Salossa, missä Nokia sulkee kokonaisen tehtaan.

Nokia kertoi viime viikon torstaina, että se irtisanoo Suomesta 3 700 työntekijää. Maailmalla matkapuhelinyhtiöstä vähennetään noin 10 000 työpaikkaa

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä