Kainuu |

Oulujärven kuhat punastelevat

Oulujärveen istutetaan jälleen punaisia kuhanpoikasia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tutkii Oulujärven luontaisesti syntyneiden kuhien määrää suhteessa istutuskuhiin. Selvittämiseen käytetään menetelmää, jossa kaikki järveen istutettavat kuhanpoikaset merkitään punaisella värillä.

Kuha rantakivellä.
Kuva: Yle / Arja Lento

Kaikki istuttajat ovat sitoutuneet värjäämään kuhansa. Määrä on iso, sillä sitoumus koskee Kainuun ELY-keskuksen kalatalousmaksuilla istuttamia, osakaskuntien Kainuun kalatalouskeskuksella istututtamia sekä voimayhtiöiden ja muiden velvoiteistutuksia. Menetelmää käytetään ensimmäistä kertaa näin laajassa mitassa, aiemmin RKTL on tutkinut samalla menetelmällä pienempiä lampia Etelä-Suomessa.

Käytännössä väriä ei huomaa vaan tulokset saadaan vasta tarkemmista tutkimuksista, sanoo kalataloustarkastaja Pertti Heikkinen Kainuun ELY-keskuksesta.

- Kalastajilta kerätään näytekaloja, joista avataan pää ja etsitään sieltä nuppineulan päätä pienempi kuuloluu. Sitä hiotaan ja tarkastellaan mikroskoopilla. Punainen rantu kertoo istutetusta kalasta, ilman punaväriä oleva on puolestaan luonnonkudusta syntynyt.

Ensimmäiset istutukset tehtiin vuosi sitten, elokuussa istutetaan toinen erä. Tutkimuskaloja kerätään tänä ja ensi vuonna. Tarkempia tuloksia odotetaan vuonna 2014.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä